6950 - 3.11.2011 (arvosana: 28)

Isä ja sen uusi nainen. Ennen sitä ämmää elämä toimi suht. hyvin. Kukaan ei sekaantunut toisen tekemisiin ja talossa hallitsi järki. Nykyään ei. Esimerkkinä vaikka tämänpäiväinen 'kokemus'.

Heräsin n. 45 min siihen että edellämainittu ämmä kävelee oven edestä ja huutaa toiselle puolelle asuntoa. Ok, minä viisaana ajattelen että käynpäs hakemassa iltapalaa kun kerta ovat hereillä jo. Tästä seuraa huutoa että 'he ovat nukkumassa ja tästä on puhuttu aiemmin'. Ok, kiittimoi, takasin huoneeseen sitten...

Mutta eihän se voinut siihen jäädä, ei =)

Ilmeisesti ainoa ratkaisu siihen että em. ämmä kävelee käytävässä ja huutaa isälleni on se, että koiran peti heitetään mun huoneeseen jotta heillä voi olla ovi kiinni, eivätkä siis häiritse. Menikö logiikka ohi? Niin minultakin.

a) Ensinnäkin, ei se sieltä avoimen oven takaa huutanut samaan huoneeseen, vaan minun huoneen edestä toiselle puolelle asuntoa.

b) Miten ihmeessä se häiritsee minua vähemmän että koira nukkuu minun huoneessani, ja joudun pitämään ovea auki? Siinähän on kuitenkin sama määrä ovea välissä.

c) Miksi koira ei voi nukkua vaikka keittiössä tai olohuoneessa?

Eikä tämä ole ainoa esimerkki tässä taloudessa. Minua on mm. syytetty siitä ettei em. ämmä jaksanut kuunnella kun hänelle sanoin olevani kipeä, enkä tule syömään. Tämä on siis minun vikani että hän päättää kävellä pois kuuntelematta vastaustani, ja minä saan huudot niskaani.

No, tietenkin kun minä vien tavarani huoneeseeni kun minulle puhutaan, ansaitsen huudot koska en kuuntele mitä minulle sanotaan. Jotenkin vain kuulin kuitenkin sinne huoneeseenkin mitä minulle 3m päästä sanottiin.


Ja aina jaksetaan huutaa siitä etten syö samaan aikaan kun muut. Onko vaikeata ymmärtää että

1) jos syön heti herättyäni, voin pahoin?

2) syön koulussa lounasta 11.40 aikaan, eli en välttämättä tarvitse sitä päivällistä vielä neljältä?

3) Syön ne saatanan perunani, eli minulla ei ole nälkä taas kahdeksalta?

Ruokapuoleen liittyen. Mikä helvetti siinä on että em. ämmän kakaroille (joista lisää alla) pitää tarjota aamiaiseksi muroja, weetabixia ja leipää. Koulussa vedetään lounasta, ja saahan se kullanmussu syödä vielä karkkia siellä. Kotiin tullessa on aina jokin hodari tjms välipalaksi, ja päivällinen neljältä. (Miten helvetissä työssäkäyvä aikuinen on aina minua ennen kotona laittamassa sitä ruokaa edes? Nimim. lukiolainen.) Sitten popsitaan aina jotain ennen iltapalaa. Ja minun syömiseni on kuulemma epäterveellistä...

Lapsista. Mihin katosi kasvatus? Nämä huutavat tasan kaikesta. Jos sanotaan että pitäisi pakata tavarat, tulee huutoa. Jos ei sanota, ei tavaroita pakata. Tämän lisäksi voisivat oppia: kiroileminen ei ole hauskaa/siistiä, seksi ei ole 'hassua', ketään ei kiinnosta pikkugangstailu, telkkaria ei katsota syödessä, läksyt kuuluu tehdä ja vanhempia kuuluu kunnioittaa. Minäkin kunnioitan vanhempiani (siis, vanhemmat henkilöt, ei vain isä & äiti), niin kauan kun osaavat käyttäytyä kuin aikuiset.

Kaiken huippu. Jos näiden kanssa yrittää ihan vilpittömästi keskustella ja sanoa miltä tuntuu, olen heti 'vittuilemassa'.

Tämän lisäksi erosin n. 3,5 viikkoa sitten puolentoista vuoden suhteestani. Hänen äitinsä yrittää syyllistää minua, sen sijaan että ehkä auttaisi tytärtään joka ottaa eron raskaasti.

Eron jälkeen maanisdepressiivisyyteni palasi, onneksi lievänä. En tiedä pelotanko kavereitani, mutta tähän saakka tasan kolme on jaksanut kuunnella minua. Tekee aika pahaa tajuta että viimeseen puoleen vuoteen olen itse tehnyt tasan kaikki aloitteet sosiaalisessa elämässäni. Jos jotain järkätään, on se minä joka joutuu sen tekemään. Sitten jos joku muu järkkää jotain, joudun minä aina kysymään pääsenkö mukaan. Kiitti vaan niin vitusti siitäkin.

Ja, koska pelipaikka lähti eron myötä, joudun minä tietenkin yksin järkkäämään uuden pelipaikan D&D-ryhmälle. Minä, joka asuu viiden ihmisen kanssa asunnossa mikä ei ikinä ole tyhjillään. Voisivat sen verran uhrautua että tajuavat asuvansa saman kokoisessa asunnossa, mistä voi muu porukka mennä perheen omistamalle mökille vlopuksi vaikka. Mutta ei, minun vain odotetaan maagisesti taikovan jostain tilaa kuudelle hengelle. Helvetti. Heitän pelit mäkeen kohta.

Ja vielä jokaisen 18-vuotiaan vitutuksen aihe, aina. Koulu. Tarkemmin sanottuna uusi äikänopettajamme. "Minusta tuo ei ole runo." Se ei ole minun tulkintani runosta, vaan se on minun mielipiteeni että se ei ylipäätänsä ole runo. Kuinka vaikeata tuo nyt on ymmärtää? Utopia ei myöskään ole 'tulevaisuuden näkymä', vaan haave tulevasta täydellisestä yhteiskunnasta. On se sinänsä tulevaisuuden näkymä, mutta voiko minun versiostani antaa virheen välikokeessa? Ja tämä on siis olevinaan äikänope.

Noniin, ja koska olen kirjoittanut 4500+ merkkiä tähän saakka pelkkää vitutusta, voin ihan hyvää hyvyyttäni mainita hyviäkin asioita elämässäni, ja toivottavasti myös muiden elämässä.

Minulla on sentään 3 henkeä jotka kuuntelevat. Yksi enemmän kuin muut.

Musiikki tuo minulle lohtua, ja kitara on kovassa käytössä.

Kofeiinitabletit auttavat väsymykseen joita uniongelmani aiheuttavat.

Olen sentään vielä komea, ja tulevaisuus on auki.

Kiitos myös ylläpidolle, joka on jaksanut tämän tekstin käydä läpi. Teette hyvää työtä.