/ 8000 merkkiä käytetty

Avautumiset 13785 - 13633

13785 - 15.6.2016 (arvosana: 3)

"Työkaverit" eli alaiset on perseestä. Saatanan ruikuttajat ja kaksinaamiset sontiaiset. Ensin valitetaan ja sitten kun ryhdyn toimiin niin ollaan saatanan loukkaantuneita ja marttyyreita. Mä olen sitä perkeleen saivartelija nysvääjä porukkaa vetänyt perässäni kohta 5 vuotta, ja suojellut niitä ja kannustanut ja kehunut. Olisivat ihan vitun onnellisia, etten mä sano isoille pomoille, että noista joutaa heti 3 pois, erilaisten kyvyttömyyksien takia. Kun tähän hommaan piti joku saada, niin todettiin, ettei noista muista yksinkertaisesti ole pomoksi. Vittu niistä ole edes alaisiksi. Vitun tehottomat saivartelijat ja nysvääjät. Ikinä ei ole homma valmista ja aina pitää vielä tarkistaa jotain ja hirveät uhat on kaatumassa niskaan. Jos joku niistä neideistä saa jokun ihmeen seurauksena jotain valmista, niin veivikaula jättää homman siihen, eikä saa sitä vietyä eteenpäin ilman veto- ja työntöapua. Omasta mielestään niin vitun insinöörejä.
Anonyymi, 1 kommentti
13770 - 31.5.2016 (arvosana: -45)

Vituttaa kun ei löytynyt kesätöiksi muuta kuin painepesijän töitä. Työajat on aika hullut ja pitää olla kahdessa paikassa samana päivänä ja homma ottaa jalkoihin. EIKÄ TÄSTÄ EDES MAKSETA MELKEIN OLLENKAAN. Kuukaudessa jää käteen noin 850€ joka on sama kuin tuilla eläisi.
Työläinen, 1 kommentti
13764 - 23.5.2016 (arvosana: 12)

Sain kesätöitä, opiskeleva puoliso ei. Mutta mikäs siinä, kun oma duuni on oikein täysipäiväinen kolmen kuukauden pesti! Paitsi että siitä tulee rahaa just niin vähän että saatais sama sossusta. Tosi motivoivaa.
Anonyymi, 1 kommentti
13761 - 22.5.2016 (arvosana: 9)

labrapäällikkö on täys idiootti, sille ei tasan tarkkaan kuulu, miten mä merkkaan oman tuntikirjanpitoni. pomo taas liioittelee siinä, että olisi viiteen kertaan selvittänyt tartteeko mun pitää tarkkaa tuntikirjaa vai ei. todella katkeraa.
Anonyymi, 0 kommenttia
13732 - 1.5.2016 (arvosana: 2)

En mä paljoa tältä maailmalta pyydä, mutta jos edes mahdollisuuden muutokseen sais niin olis ihan kiva. Jos vaikka sais positiivisen vastauksen johonkin niistä viidestäkymmenestä kesätyöhakemuksesta.
Anonyymi, 1 kommentti
13705 - 8.4.2016 (arvosana: -23)

Ei tullukkaan sitten kesätöitä????
Anonyymi, 2 kommenttia
13674 - 10.3.2016 (arvosana: -76)

Pitäisi olla tiistaihin mennessä valmiina yritysesittely. Nyt torstaina on vapaapäivä, jolloin olisi voinut päästää luovuuden valloilleen. Joopa joo.
Kuinka voikin lyödä yhtäkkiä näin tyhjää? "Terve, tää firma perustettiin vuonna nakki ja meillä on banaani työntekijää." Yleensä pystyisi improvisoimaan lennosta keskinkertaisen esityksen. Nyt ei vaan synny mitään tulosta.

Tässä nyt neljättä tuntia tuijottanut likimain tyhjää powerpointtia ja rehellisesti sanottuna, esimerkki vastaa aika tarkkaan mitä olen saanut aikaiseksi. Niin ja tietysti, puolikas tupakka-aski on palanut tällä välillä.

Kirsikkana kakun päällä, esitys täytyy pitää englanniksi. :)
Ei perkele.
Anonyymi, 3 kommenttia
13673 - 8.3.2016 (arvosana: 12)

Vituttaa kun on aamuvuoro työmaalla (klo 6 alkaa) ja kello on nyt kohta 1. En saa unta ja asiaa ei auta yhtää että laukkaan kusella minimissään varti välein vaikken ole ennen petiin tuloa juonu edes paljoa mitää. Mukavaa ois jos olis on/off nappi jota naksutella.
Noh... kuselle ja koittaa nukkua >_<
Anonyymi, 2 kommenttia
13640 - 5.2.2016 (arvosana: -18)

Sais töissä ja miksei vaikka koko vitun maapallolla ihmiset hyppiä välillä toistensa saappaisiin. Nähdään vaan sen oma pieni ympyrä, eikä mitään sen yli.
Anonyymi, 0 kommenttia
13633 - 30.1.2016 (arvosana: -39)

Töissä kakki muu on paskaa paitsi kusi. Saatana, että vituttaa niin perkeleesti. Työpaikka vastaa sirkusta, ainakin pellejä ja friikkejä sieltä löytyy ja joku vitun tirehtööri sitä vielä johtaa.
Anonyymi, 0 kommenttia
Vanhemmat
Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3211)
juomat (28)
kaverit (519)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4136)
naapurit (48)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (25)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (83)
terveydenhuolto (16)
terveys (378)
tietotekniikka (252)
tv (138)
työ (319)
ulkonäkö (148)
urheilu (61)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (161)
yhteiskunta (273)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa