11106 - 26.2.2013 (arvosana: -64)

kerpeleen pikkulissut ootte niin täykkäreitä :* :* :* :* ketusti meikkiä ja hiukset littanat ku ankan jalat ja facebook proffas puol alastomii ja sit siin on 234924578 liketystäää :) ihkua... kerpele, ja sitte puhutte kakkaa ihmisten selkien takana, KUN EI OLE POKKAA TULLA SANOMAAN NAAMA NAAMAAN ETTÄ MINUSSA ON JOKU ONKELMA :) kuulkaa neidit ette tekään mitään täykkäreitä ooo :) hemskutin pikkuaikuiset, OOTTAKAA VAAN KU AIKUISTUTTE, SITTE VIOTTE RUPEE MIETTII ET MIKS TEIN NOIN?? lopettakaa kiusaamine ja aikuistukaa

11105 - 26.2.2013 (arvosana: -39)

Mua vituttaa..Tai oikeestaan masentaa se, että mulla on vaan enää yksi noh, "hyvä" kaveri..Kuuluin ennen sellaseen "jengiin" missä olin vähän niinku cool ja oli paljon kavereita.En enää ehtiny olee niitten kaa paljoo, kun harrastukset ja koulu paino päälle...Ne kaikki asuu kaupungilla ja mä syrjässä kaupungista..En mitenkää ehtiny sillon hengailla niitten kaa..Aloin hengailla mun luokka kavereitten kaa jotka ei kuulunu siihen "jengiin"..Se "jengi kai suuttu tai jotain.Sitte mulle ollaan sellasista asoista vihasia mitä en oo tehny ja luullaan et oon tehny ne.En tiiä mitä pitäis tehä.Oon erkaantunu niin paljon siitä "jengistä", että en viitti puhuu niille enää yhtään mitään..Pitäiskö selvittää välit vai antaa koko jutun olla? En tiiä ja tää juttu painaa mua..Auttakaa! T:12v tyyppi

11104 - 26.2.2013 (arvosana: -31)

Outlook.exe vitun saatanan paska perkele. Valittaa paska ettei yhteyttä palvelimeen vaikka saatana jatkuvasti huutaa serveri takas perkeleen helvettiin tollanen microsoft. Ja samaan aikaan muilla tietenki toimii. Jumalauta

11103 - 26.2.2013 (arvosana: -85)

Onko vaarallista jos ei ole ollut aidosti, aikuisten oikeasti ONNELLINEN sitten vuoden 2003 kun olin kuudennella luokalla?

En ole emo, vaan suht' normaali kaveri. En vain ole tuntenut sitä onnellisuuden tunnetta enää vuosiin. Osaan kyllä olla "onnelisen oloinen" mutten aidosti onnellinen. Tuntuu ettei mistään tule mitään, samaa oravanpyörää vuodesta toiseen. Samat hanttihommat, samat naamat, ei koskaan uusia tuttavuuksia. Vituttaa kellon ympäri, siis aivan koko ajan joku asia vituttaa.

Olen oikeasti kateellinen onnellisille ihmisille. Paljoa en pyydä, saatika vaadi, haluan vain olla ONNELLINEN. Vitut mistään hienoista autoista, kovapalkkaisista töistä, hienosta kämpästä yms, kun vain voisin olla onnellinen. Tyttöystävää ei ole koskaan ollut enkä tiedä tuleeko olemaankaan jollei asiat ala muuttua pikkuhiljaa. Youtubessa seuraan näitä suomitubettajia ja näen heissä mahdollisen tulevaisuuteni. Hyi vittu, työtön sossupummi. Mieluummin kuolisin kuin alkaisin heidänlaisekseen.

11102 - 26.2.2013 (arvosana: 5)

Harmittaa että mies kosi ja vastasin rakkaushormonien pökertämänä myöntävästi, nyt neljä päivää myöhemmin kaduttaa etten kieltäytynyt tästäkin kerrasta (mies kosi myös puoli vuotta sitten) mutta enää en tietenkään voi sanoa tätä miehelle. Itse ainakin loukkaantuisin pahasti tällaisesta käytöksestä, lisäksi sukulaisille ja ystäville on soiteltu ja käyty kylässä kertomassa...

No, oma moka. Mitäs läksin.

11101 - 26.2.2013 (arvosana: -66)

Se vitun tunne kun kaikki paljon nuoremmat osaa kaiken enemmän ja paremmin kun ite.

11100 - 25.2.2013 (arvosana: -81)

!!! Ei jumalauta! Oon just 12 täyttänyt tyttö ja kuukautiset ovat vasta alkaneet niin helevetti ne on myöhässä nii JUMALAUTA ÄITI LUULEE ENSIMMÄISEKSI ET OON RASKAANA!!!!!

11099 - 25.2.2013 (arvosana: -5)

Vihaan yli kaiken kateellisia ihmisiä.

Hauskinta tässä on se, että luulen itse olevani todella kateellinen eräälle läheiselle ihmiselle jostain aivan naurettavasta jutusta. Kateellisuuteni ilmenee lapsellisella käytöksellä ja tiuskimisella. En haluaisi olla kateellinen! Vituttaa yli äyräiden. Mietin jo tämän ihmisen sulkemista kokonaan pois elämästäni, jotta pääsisin EHKÄ eroon tästä kateellisuuden tunteesta.

11098 - 25.2.2013 (arvosana: -71)

Miksi mielenkiintoisista opiskelupaikoista karsitaan? Onnistuin jo innostumaan, että löysin kerrankin itseäni kiinnostavan alan ja koulun, mutta jokin aika sitten kävi ilmi, ettei kyseisestä linjaa enää luultavasti järjestetä ollenkaan. Ei siinä mitään, jos sille linjalle pääsisi vaikka ensi vuonna, mutta soittaessani koulun opintotoimistoon sain vastaukseksi vain epävarmaa mutinaa, jonka tulkitsin kyllä kieltäväksi. Kai sitä Suomessa toden teolla koitetaan tehdä kaikista himassa makaavia deekuja. Tai no kyllähän sosiaalialan koulutuksia löytyy vaikka miten, vaan mitä jos se ala ei vain kiinnosta. Saakeli sentään!

11096 - 25.2.2013 (arvosana: -52)

Vituttaa mennyt ja vähän kaikki!
Usko omaan jaksamiseen alkaa rakoilla. Vituttaa tänne kirjoittaminen! Todellakaan ei tee mieli avautua, vaan enemmänkin kääntyä sisäänpäin ja saavuttaa valtaisa viha ulkomaailmaa kohtaan. Ulkomaailmakin osaa vituttaa! Vituttaa myös fakta, että netissä avautuminen todennäköisesti ei tuo helpotusta, vaan enemmänkin lukiessani kommenttiosaston ylimielisyyksiä/henkisiä masturbointitekstejä toisten kustannuksella olotilani on vaan tuskaisempi.

Syytän luokkien 3.-6. ala-asteen opettajaani. Stoori menee näin:
Kyseisen opettajan mielestä oli aina kiva aloittaa päivä morkkaamalla luokan hiljaisinta oppilasta ja suorastaan yllyttää luokkatovereita mukaan koulukiusaamiseen. Eipä kulunut kauaa, kun oleminen silmätikkuna alkoi syödä motivaatiota kaikista kys. opettajan pitämistä tunneista (Lukuaineet ja liikunta). Keskityin koulussa taideaineisiin ja nautin musiikintunneista ja kuvaamataiteen määrästä.(Luokkani oli kuvaamataidepainotteinen). Vapaa-aikani vietin koulun ulkopuolisten kavereiden kanssa, johtuen suuresti koulun sijainnista. (Asuin helvetin kaukana luokkatovereista, toisellapuolella kaupunkia) Tunsin oloni melko ulkopuoliseksi aika-ajoin koulussa. Luokkani oli muuten varsin mukava. kiusaamista koin vain oppitunneilla.


Kaduttaa niin vitusti, etten sillon todellakaan uskaltanut sanoa tähän mitään vastaan, vaan esitin kaiken olevan hyvin. Kuvittelin tällöin kaiken olevan normaalia ja hyväksyttävissä rajoissa. Vaikka samalla en edes osannut käsitellä, kuinka pahalta tämä tuntui ja kuulumattomuuden tunne seurasi pitkälle elämässä.

Yläasteen puolivälin tienoilla nämä tuntemukset alkoivat kääntyä auktoriteettien kyseenalaistamisen suuntaan ja kouluhan tässä kärsi. Motivaatio oli täysin nollassa, poissaoloja kertyi, mutta kuitenkin yhdeksännen luokan keväällä nostin keskiarvoni viiden rajapinnasta seiskaan. Motivaatio ja innostus oli silti poissa. Yhteishaussa en saanut opiskelupaikkaa, vaan jouduin itse omatoimisesti hakemaan kesän loputtua opiskelupaikka toiselta paikkakunnalta. Tietojenkäsittelyn perustutkinnon valitsin, koska tämä oli ainoa jota edes etäisesti sietäisin. Näpertelin koneen kanssa kuitenkin vapaa-ajalla paljon. (Muut jämäpaikat koostuivat puusepästä veneenrakennusalantutkintoon.) Valehtelin itselleni tämän alan sopivan minulle.

Tässä koulussa sitten meni melkein 4 vuotta elämästäni. Olin jonkinkaltainen sekoitus mallioppilasta ja oppilaanohjaajan/kuraattorin painajaista. Poissaoloja kertyi, mutta kuitenkin suoriuduin jokaisesta kokeesta joihin osallistuin mallikkaasti. Vapaa-ajalla tasapainoilin kamppailulajien harjoittamisen ja ajanviettoon silloisen tyttöystävän kanssa. Kuitenkin jo toisella lukukaudella poissaolojen runsautta käytiin läpi monesti ja kuitenkin uskottelin aina kuraattorin/opettajat 'löysäämään köyttä' ja tätä lusmuilukoulunkäyntia ja roolileikkiä jatkui sitten niin pitkään, että opintoja en saisi korvattua millään enää. Kolme ja puolivuotta elämästä hukkaan. Paperin saannin esti suorittamaton liikunnankurssi.

Tällä hetkellä istun himassa pelkkä peruskoulun päättötodistus tutkintona ja ikää 21-vuotta... Mitä tehdä, kun mikään ei tunnu omalta? Koko tekstin ajan teki mieli vetää täysi itsesääli päälle ja tyyliin alkaa pillittää. Koitin pitää tekstin kuitenkin luettavalla tasolla. Teidän iloksennehan nämä ovat täällä!