Avautumiset 11205 - 1119511205 - 13.3.2013 (arvosana: -16) Se oli sitten siinä. Eipä siitä taida olla viikkoakaan, kun tänne purin saamattomuuttani nimimerkillä "ihastunut :3". Nyt sitten varmaan kaikki arvaavatkin jo ilman edellisen vitututksen lukemistakin, että mikä mättää. Aivan, ei kannata pitää ihastustaan sisällään, sillä joku on varmasti nopeampi kuin sinä (tässä tapauksessa puhutaan puolesta viikosta). Eli hyvä ja pitkäaikainen kaverityttöni on ilmeisesti yhdessä jonkun oman kaveripoikansa kanssa. Vielä viikko sitten olin päätä pahkaa ihastumassa ja jo valmiina kertomaan tunteistani tälle tytölle, joita olen pitänyt sisälläni jo vaikka kuinka kauan. Mutta joku ehti ensin. Tänään lähtiessämme pois kahvilta hän pyysi tätä kyseistä kaveripoikaansa hakemaan hänet kotiin (kaveripoika asuu tän tytön lähistöllä, itse ihan toisessa suunnassa). No tämä nuori herra sitten saapuu siihen autollaan ja ihastukseni ryntää tämän syliin ja antaa sen verran intohimoisen suukon tälle pojalle, että ihan pahaa teki katsoa vierestä. Kun nämä rakastavaiset sitten lähtivät tiehensä aika pysähtyi ympärilläni. Olin järkyttynyt. Jäin tuijottamaan auton kauas katoavaa takaosaa. Ensimmäinen ihminen koko elämäni aikana, jonka kanssa oikeasti olisin voinut aloittaa suhteen oli mennyt toisen matkaan. Lähdin siinä sitten kävelemään tuossa koleassa talvisäässä kohti omaa kotiani. Aika sekavat olivat tunteeni tuon kävelymatkan aikana. Toisaalta olin iloinen kaverityttöni puolesta, toisaalta olin surullinen omasta puolestani. Liikutuksen määrä on suuri kun edes mietin tuota tapahtunutta puolta tuntia (josta nyt tätä tekstiä kirjoittaessa on kulunut toiset puolituntia). Tavallaan kaksipiippuinen olo on kuitenkin nyt. Toisaalta hyvä etten kertonut tunteistani ihastukselleni, sillä mikä olisikaan ollut nolompaa ja rankempaa, kuin kuulla tältä itseltään, että tämä ei ole sinkku. Toisaalta nytkään oloni ei ole hyvä, kun jätin kertomatta tunteistani häntä kohtaan. Oikeasti olin jo varma että meistä olisi voinut tulla jotain! Olin jo ehtinyt ehdottaa tällaista \"ravintola iltaa\" tälle tytölle jossa olisin kertonut tunteistani. (Kyynel). Ei mikään ihme ettei tämä tyttö heti löytänytkään aikaa kalenteristaan. Varmasti on monien helppo tulla sanomaan, että tyttöjä tulee ja menee. Niinhän se on myönnetään. Olen kuitenkin siinä mielessä poikkeuksellinen tämän ikäinen (18), että en hae pelkkää seksiseuraa, vaan ainoastaan seurustelusuhdetta. En ole kiinnostunut yhdenillan jutuista. Monet ihmettelevät isoon ääneen, että kuinka ihmeessä voinkaan olla vielä neitsyt näillä silmillä,tällä kropalla, näillä vaatteilla ja sosiaalisuudellani. Vastaus on helppo: en halua mitään hikistä kännipanoa, vaan haluan, että ensimmäinen kertani on jonkun minulle tutun ja turvallisen ja mielellään myös rakkaan ihmisen kanssa. Oikeastaan, olen todella iloinen, kun aikanaan olin \"hikke\" koulussa, omistin huonon itsetunnon ja vähän kavereita. Nyt, kun kavereita on tullut ja itsetunto noussut, kouluarvosanat ovat edelleen loistavat. Myös maailmankatsomus on säilynyt osittain noilta huonoilta ajoilta, ehkä vain hieman rennompana. En halua kiirehtiä mihinkään. En halua pakottaa ketään mihinkään, enkä itse halua tulla pakotetuksi mihinkään. Haluan vain sen, mitä kuka tahansa haluaisi: vilpitöntä rakkautta ihmiseltä, joka pitää sinua täydelllisenä. <3 Kyynel :3, 11 kommenttia 11204 - 13.3.2013 (arvosana: -6) Vitun yo-kokeet menee päin helvettiä. Sain filosofiasta E:n joskus ja loput menee varmaan just ja just läpi. Ja filosofia on just tietty se ainut aine jolla en oikeestaan tee mitään. Ei kovin hyvä fiilis kun tietää että tän kuukauden jälkeen tulevaisuus on jo pilalla. Anonyymi, 2 kommenttia 11203 - 13.3.2013 (arvosana: -88) Vituttaa kun exä jätti, vaikka sovittiin että jatketaan. Ja lupas olla valehtelematta, mutta silti jatko sitä kokoajan(sen paraskaveri vähän faktotti mulle). Vituttaa!!!!!!! Anonyymi, 2 kommenttia 11202 - 13.3.2013 (arvosana: -58) Haluun nähä sen yhden ja uskaltautua juttelemaankin!!! En tiedä siitä yhtään mitään, mut se on söpö ja pari kertaa ollaan toisiamme aamuisin katseltu. Oisin halunnut jo aikaisemmin jutella, mut en saanut siihen tilaisuutta... Nyt en oo nähnyt sitä taas vähään aikaan. #@&&€@#€&#&@&:?!?@€%#!!"? Anonyymi, 1 kommentti 11201 - 13.3.2013 (arvosana: -43) Vituttaa! Olen hakenut kesätöitä nyt n. 20 eri paikkaan, jotta edes jonnekin pääsisin. Mutta se ei ole se mikä tässä vituttaa,vaan se että jokaikisessä hakukaavakkeessa on se saatananan "miksi juuri sinä olisit sopiva työntekijä meille." Vittu en tiedä! Myös kysymys "miksi haet juuri meille töihin" vituttaa. Haen töitä pakon sanelemana kun muuten menee asunto alta. Haen teille, koska se on sallittua. Vittu. Jolo, 3 kommenttia 11200 - 13.3.2013 (arvosana: -22) Vituttaa kun nykypäivänä ei ole enää tapaa pitää yhteyttä kavereihin netin kautta. Facebookin kaltaisia teennäisiä kuvilla itsensämarkkinointi-galtsuja ei lasketa, jos ei tykkää ajatuksesta ottaa itsestä kuvia esille nettiin, ihan kuin olisit joku vitun tuote. Anonyymi, 2 kommenttia 11199 - 12.3.2013 (arvosana: 2) Voihan kikkeli tätä keliä VITTU! Pitäs olla jo helvetin kevät saatana mut EI, kun pyryä pukkaa päin pläsia PERKELE!! Olis paree tulla pitkä kunnon kesä! Anonyymi, 1 kommentti 11198 - 12.3.2013 (arvosana: -30) Vittu ku pitää tuon ukon olla taas niin passiivis-agressiivinen. En minä tätä vitun depressiotani pyytänyt, ois tosiaan niin vitun kiva jos voisin vain kääntää katkaisijaa päässäni ja olla taas ilonen ku ennen. Se TIESI, että oon masentunu ennen ku suhteen aloitti. TIESI, että oon "damaged goods", mutta ehei, pitää kivenkovaan uskotella, että "tiedän, ymmärrän, ei haittaa", mutta näyttääpä perkele haittaavan. Miksi pitää ihmisen olla idiootti ja antautua suhteeseen ja mennä vielä naimisiin, vaikka sisimmässään TIETÄÄ mitä siitä tulee.. VITTU! Anonyymi, 4 kommenttia 11196 - 12.3.2013 (arvosana: -43) sisko, miks vitussa sä hakkeroidut mun facebookiin? luulisi sulla ikää olevan sen verran (tänä vuonna 16) että sulla olisi parempaakin tekemistä. kiitos sisko kun menit lukemaan mun ja kavereiden avautumiset viesteistä. Anonyymi, 4 kommenttia 11195 - 12.3.2013 (arvosana: -105) Uudemmat Vanhemmat Miten asennevammaisia ihmisiä täälläkin on. Joku aiemmin ehdotti "jonnejaketuttaa" alasivun tekemistä, mitä kyllä kannatan täysillä, eihän nää jumalauta saa suustaan mitään järkevää ulos. Se, että keskustelu tapahtuu internetissä EI tarkoita sitä, että pitää olla perusteettomasti kyrpä toisille, ei se teidän pippeli siitä kasva yhtään isommaksi. Parempi vaan jättää kommentoimiset ja avautumiset niille, jotka osaa. :P Anonyymi, 3 kommenttia |
Aiheet
ajoneuvot (168) armeija (47) elukat (115) harrastukset (12) ihmiset (3235) juomat (28) kaverit (520) luonto (51) musiikki (166) muut (4143) naapurit (49) opiskelu (748) parisuhde (715) pelit (203) perhe (234) politiikka (26) raha (40) ruoka (92) sukulaiset (85) terveydenhuolto (16) terveys (380) tietotekniikka (254) tv (138) työ (322) ulkonäkö (148) urheilu (62) uskonto (30) vaatteet (34) varallisuus (161) yhteiskunta (280) yritysmaailma (15) |