Avautumiset 11302 - 1129211302 - 1.4.2013 (arvosana: -86) Olen tuntenut parhaan ystäväni ihan lapsesta saakka. Ystäväni alkoi panna säännöllisesti yhden satunnaisen kaverijätkänsä kanssa ja tietysti kehitti tunteita tätä miestä kohtaan. No, olin sitten ystäväni kanssa bileissä ja tapasin siellä ensimmäisen kerran tämän jätkän. Me ei oikeastaan tultu kauhean hyvin toimeen, mutta kuitenkin tämä mies päätti ihan hyvää hyvyyttään (= vittumaisuuttaan) suudella minua! Panikoin tilannetta ja kerroin siitä yhteiselle kaverillemme. Tämäpä alkoikin sitten hokea, että parhaan ystäväni täytyy saada tietää ja jos en kerro heti niin hän kertoo. Kun olin tätä kiristystä kuunnellut riittävästi niin murruin ja kerroin parhaalle ystävälleni että hänen panonsa suuteli minua. Ensin ystäväni otti tämän hyvin, mutta sitten hän sekosi aivan täysin. Hän puhuu paskaa minusta ympäriinsä, uhkailee minua ja on nyt kauhean ahdistunut ja buhuu. Ymmärrän kyllä että ei ollut hyvä juttu ylipäätään päätyä suudeltavaksi, mutta olisiko siinä pitänyt soittaa poliisit ja syyttää miestä väkisinsuutelusta? Etenkin kun vieläpä haukuin miehen sen jälkeen ja kerroin miten väärin hän teki. Paras ystäväni ei ole ollenkaan vihainen tälle miehelle, vaan ainoastaan minulle. MIKSI??? Onko se vaan niin että miessukupuoli ei voi mitään valtavalle libidolleen eikä heitä voi siitä syyttää? Tästä on jo viikkoja aikaa ja silti ystäväni sekoilee. Välillä hän saattaa olla kaveria ja seuraavaksi kuulenkin taas miten hän itkee minun käytöksestäni ja tekemisistäni ja olemisestani muille. Hän ei vastaa minun yhteydenottoihini mutta saattaa itse soittaa milloin vain sekoillakseen minulle. Hän on oikeastaan vieroittanut minut kaikista lähimmistä ystävistäni. Ainoastaan yksi ystäväni on puolueeton, loput ovat parhaan ystäväni puolella. Minä olen siis se koko porukan paskin ihminen ja kuulen siitä koko ajan kiertoteitse. Ihan kuin kukaan muu ei olisi koskaan tehnyt yhtäkään virhettä elämässään... Vituttaa ja ahdistaa ihan törkeästi koko homma, koska pelkään koko ajan menettäväni kohta kaikki ystäväni tämän takia. Anonyymi, 2 kommenttia 11301 - 1.4.2013 (arvosana: -43) onko liikaa pyydetty tavata henkilö jonka a. kanssa tuun toimeen ja jonka b. kanssa jaetaan samoja mielenkiinnon kohteita Anonyymi, 5 kommenttia 11300 - 1.4.2013 (arvosana: -74) Vituttaa muijan heikko itsetunto, pihtaus ja jokapäiväinen valitus kaverittomuudesta. Painostaa vielä yhteenmuutolla. Anonyymi, 5 kommenttia 11298 - 1.4.2013 (arvosana: -27) Vihaan tästä paskaa. Vihaanvihaanvihaanvihaan. Ei kavereita, ei rakkautta, ei kesätöitä, ei tulevaisuudenhaaveita. Miksi helvetissä se olisi yhtään erilainen? Siellä näkyy pelkkää yksinäisyyttä, työttömyyttä, opintovelkoja. Joka päivä olen saatanan huonolla tuulella, haluaisin vetää turpiin idiootteja randomeja kadulla. Kukaan ei halua tulla lähelleni koska olen niin vitun synkkä koko ajan, olen synkkä koska kukaan ei annan mitään huomiota. Kun sitä kiusataan ja syrjitään tarpeeksi kauan, ei osaa olla enää ihmisten kanssa, niin että kiitti vaan saatanasti. Kun on tarpeeksi usein kuullut olevansa täysi paska, jokaista liikettä ja lausetta on pilkattu, sellaisena alkaa pitää itseään. Ja jos joku "vahva ihminen" nyt tulee vinkumaan miksen puolustanut itseäni; en ollut sen arvoinen enkä vieläkään ole. Inhoan tätä kaupunkia ja sitä missä opiskelen. Ei muuttaminen mitään auttaisi, veisin vain kaiken paskan mukanani. Olen niin jumalattoman väsynyt, etten ikinä löydä paikkaani mistään. Ikinä. Miten voi olla ihminen niin paska ettei kukaan hyväksy sitä ikinä. Anonyymi, 3 kommenttia 11297 - 1.4.2013 (arvosana: -65) vituttaa ku taas tartuin terään ja keho on ihan viiltoja täynnä. vituttaa koska viime kerrasta oli jo puoli vuotta, sitten kaikki kaatui niskaan ja minä typeränä päätän viillellä, pitäs kavereittenkaa lähtee saunomaankin torstaina en tiiä mitä tehä..kukaan niistä ei tiedä että viiltele. VITTU :c Anonyymi, 1 kommentti 11296 - 31.3.2013 (arvosana: -75) Kaikki teidän neuvot olen ottanut vastaan ja koittanut, mutta koskaan en onnistu. Aina jään b-tason kaveriksi. Sellainen jonka seurassa voi olla yms, mutta ei sitä halua mihinkään kutsua. Kaikki yhteydenotot itsestä kiinni. Vähemmästäkin katkeroituu. Anonyymi, 4 kommenttia 11295 - 31.3.2013 (arvosana: 4) Vituttaa. Koko elämän kestänyt yksinäisyys kärjistyy; olen alkanut juoda. Ja eihän tämä vielä normaalisti olisi ongelma, mutta joka ilta yksin omassa huoneessa raa'an viinan juominen ei ole tervettä. Ikää jopa 17v. Eli olen koukussa aineeseen, jota en edes lain mukaan saisi käyttää. Vituttaa. Lähtökohdat elämään olisi kunnossa: varakas välittävä perhe & läheiset välit sukuun, älyä on siunattu, samoin kuin ulkonäköä. Tyyliä ja kuntoakin löytyy. Mutta eipä noilla piirteillä tee mitään, kun on kännissä. Anonyymi, 6 kommenttia 11294 - 30.3.2013 (arvosana: -82) Mulla on nyt ollut pää ihanasti kipeä jo kaksi viikkoa. Enkä yhtään tiedä miksi. Kaikki sanoo että "olet ollut liikaa koneella", mutta en minä ole ollut yhtään enempää kuin normaalistikkaan... Okeastaan vähemmän kun normaalisti... Sitten mulle väitetään, että joo, ne on kuukautiset, mutta kumma kun ne kuukautiset oli juuri ennen, kun tämä päänsärky alkoi! Sitten minulle väitetään, että olen ollut liikaa sisällä, mutta sekään ei pidä paikkaansa! Mulla menee niin hermot, ja pää on niin kipeä! Lääkkeitä pitää syödä kokoajan, mutta nyt ne on loppu, eikä isä "jaksa" käydä apteekissa... Oikeasti, miksei tämä päänsärky lopu?!?! Anonyymi, 6 kommenttia 11293 - 30.3.2013 (arvosana: -29) Pari viikkoa sitten löydettiin joku ihmeen kipeä kohta solisluun alta, eikä ole mennyt ohi vieläkään. Terveyskeskus passitti sairaalaan->valkosoluarvot koholla-> ultran mukaan selkeitä muutoksia imusolmukkeissa- >ens viikolla lisää tutkimuksia-> kaikki merkit viittaavat imusolmukesyöpään(Väsymys,yms) Nyt pitäisi varmaan kertoa kavereille asiasta, mutta alan melkein itkemään, kun yritän puhua siitä/ajatella sitä. Anonyymi, 2 kommenttia 11292 - 30.3.2013 (arvosana: -32) Uudemmat Vanhemmat vituttaa ku en saa mitää aikaseks, kukaa ei kuuntele mun ongelmii vaa selittää omii päälle, mul ei oo aikaa tehä mitään järkevää kun pitää opiskella ja tehä työtä ja harrastaakki samaan aikaan. voi jeesus antakaa aikaa. SCARS.are.ME, 0 kommenttia |
Aiheet
ajoneuvot (168) armeija (47) elukat (115) harrastukset (12) ihmiset (3235) juomat (28) kaverit (520) luonto (51) musiikki (166) muut (4143) naapurit (49) opiskelu (748) parisuhde (715) pelit (203) perhe (234) politiikka (26) raha (40) ruoka (92) sukulaiset (85) terveydenhuolto (16) terveys (380) tietotekniikka (254) tv (138) työ (322) ulkonäkö (148) urheilu (62) uskonto (30) vaatteet (34) varallisuus (162) yhteiskunta (280) yritysmaailma (15) |