11347 - 10.4.2013 (arvosana: -20)

Vituttaa kun kesän lähetessä joka ikinen muija on taas alottanu laihdutuskuurin ja ylpeänä vertailevat jo saavuttamiaan laihdutustuloksia keskenään. Vittu! Itellä on rapiat 30 kiloa ylipainoa ja aina vaan tulee lisää. Paniikki iskee, kun ei tiedä miten estää käpälää iskemästä hunajapurkille...se vaan menee sinne. Niin ja ei kait siinä että se käpälä sinne menis vaanku se samperin käpälä kauhoo ne namit sieltä suuhun! T: Toivonsa menettänyt

11346 - 10.4.2013 (arvosana: -67)

Ei oo ollu kolmeen vuoteen ketään henkilöä (puhumattakaan ystävistä lol)
kelle voisin vaan jutella jostain. Tai edes moikata kun nähdään toisemme.
Alkaa käydä aika pitkäks kun ei yksinkertasesti ole ketään missään, netissä tai oikeessa elämässä.
Tää on jo menny siihen että en edes osaa ajatella elämää jossa olis joku kaveri. Jotenkin vaan tuntuu että se kuuluu elämään että muilla on sosiaalisia suhteita muttei mulla ja se tavallaan on se juttu mikä tässä vituttaa. Osaanko enää jutella ihmisille kun joskus tapaan uusia? Ehkä en. Osaanko kuvitella elämän jossa ei ikinä tule olemaan mitään oikeaa ihmissuhdetta? Helposti. Oikeastaan voisin jopa sanoa että lyhyen elämäni aikana mulle on normaali tilanne se ettei ole ketään.
Kuulostaa vähän säälittävältä, "yhyy haluun kaverita nyyh, hyväksykää minut" mutta ei voi mitään. Hassu tämä tilanteeni oikeastaan. Niin harvinainen, silti minulle normi. Sama kun voittais lotossa.

11345 - 10.4.2013 (arvosana: -57)

Vituttaa tämä sähköfysiikka! Mitään tästä ei voi älytä kun sotii niin räikeästi maalaisjärkeä vastaan! Voihan kilowattitunti ja loistediodi!

11344 - 9.4.2013 (arvosana: -74)

Närästys, huuliherpes ja tinnitus kaikki samanaikaisesti. On sitä vähemmästäkin vituttanut.

11343 - 8.4.2013 (arvosana: 5)

Miksi? Minunko takiani puhut puhelimessa? Eikö sinulla ole mitään asiaa minulle? Onko kokopäiväinen tietokoneella istuminen tautotta tärkeämpää kuin tunnin puhelu tyttöystävän kanssa edes kerran päivässä? Olenko haittana ? Miksi et voi vain sanoa että ei nyt, eikä huomenna. Turhaan odotan yksin taas milloin sinä olet valmis ja milloin sinulle sopii puhua ja milloin sinua huvittaa kuunnella. Ei voi olla niin. Monesti lupaat mutta petät luottamukseni. Odotan päivän. Nukunkin päiväunia siksi että aika menisi nopeammin jotta kuulisin taas sinusta. Mutta sinä et halua? Rakastan ja tiedän että sinä rakastat. Voiko puhelimessa puhuminen olla niin vierasta sinulle..? Jos näemme kahdesta viikosta yhtenä viikonloppuna, oletan että asiaa ja juttuja kertyy mielen päälle enemmän kuin "mitä tein koulussa". Miksi et voi vain myöntää ettet halua jutella. Tai kuulla.
Kauanko sitten oletat että tarvitsen sinua?
Tarvitsen parhaan ystävän jonka kanssa on helppo olla ja jolle on helppo avautua ihan mistä vain! Mutta minäkään en ole itsestäänselvyys.
Hetken odotan, sitten hellitän. Etsin itselleni sitä oikeaa täydellistä. Vain se on ainoa asia joka pitää.
Et ymmärtäisi vaikka kirjoittaisin tämän sinulle nähtäväksi.

11342 - 8.4.2013 (arvosana: -35)

vituttaa ihmiset ja niiden robottimaisuus kaikkialla

11341 - 8.4.2013 (arvosana: -25)

Päivystämistä turhempaa paskaa olekkaan!

11340 - 8.4.2013 (arvosana: -42)

Vituttaa kun katselee täällä sivulla joidenkin kommentteja aiheisiin joista näkee että ihmisillä on oihan oikeasti paha olla. Tuskin ne pilkkaamis kommentit paljon auttaa kyseisiä ihmisiä jotka yrittää täällä purkaa ahdistustaan.

11339 - 8.4.2013 (arvosana: -46)

Vituttaa, kun mulle on kehkeytyny typerä pelko. Se alkoi kun muutettiin rivitalo/omakotitalo alueelle. Pelkään varsinkin pimeällä että joku kohta ampuu mua päähän. Siis olen jo aikuinen ihminen, mutta en vaan voi tälle mitään ja mitä enemmän mä ajattelen asiaa sitä enemmän mua rupeaa ahdistamaan olla ulkona. Muutama minuutti kun olen tupakalla yksin en uskalla katsella muualle kuin seinään ja yrittää olla nopea että pääsisin sisälle turvaan. En ymmärrä miten ihmeessä tämä on mun päähän juurtunu että joku koittaa ampua minua. Ois kiva päästä tästä tunteesta eroo

11338 - 8.4.2013 (arvosana: -56)

Onkohan ihmisellä sellanen on-off nappi? Tai sellanen seinä, jolloin vaan on saanu tarpeeksi kaikesta ja tarkoituksemattomasti lopettaa välittämisen. Vähän aikaa sitten olisin ollu tyytyväinen jos olisin pystyny "kääntämään" tunteet pois, mutta nykyään en oikein tiiä. Se on toisaalta aika pelottavaa kun on oikeastaan valmis tekeen mitä tahansa. Fyysinen itsensä satuttaminen oli varmaankin viiminen tippa, muutuin vaan turraksi. Millään ei oikein tunnu olevan väliä, ei jaksa itkeäkään tätä paskaa. Mietin vaan, että haluaako tästä edes parantua. Ehkä on parempi olla tasainen kuin taistella joka päivä joka saatanan tunnetilaa vastaan. Siinä vuoristoradan kyydissä lentää laatta. Tottakai valitsisin mielummin elämän ilman masennusta ja alituista kuolontoivetta, mutta tuntuu aika mahdottomalta näin monen vuoden jälkeen. Kuolema ei sinällään pelota, mutta tiedän, kuinka paljon se satuttais läheisiä. Mutta sitten kun taas yritän niin yritän perkele kunnolla eikä millään lääkkeillä. Hirttosilmukka tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta.