/ 8000 merkkiä käytetty

Avautumiset 1616 - 1607

1616 - 8.11.2009 (arvosana: -89)

Olen taas samanlaisessa tilanteessa naisen kanssa, mutta tällä kertaa vastapuoli on enemmän sekaisin ajatustensa kanssa ja päätöstä ei tule. Kyllä, koen olevani paska ihminen kun lähden "leikkiin" mukaan vaikka vastapuoli seurustelee.

Edellisellä kerralla oli epäröintiä, mutta vastaus sentään tuli ja se oli "ei kiitos". Nyt ei irtoa mitään, tulee vain "tappouhkaus" jos sanon, että päätöksen helpottamiseksi voin katkaista kaikki välit. Ja voi sitä vihan määrää jos sanon mitä ajattelen.

Edellisen tapauksen suhde kyllä päättyi myöhemmin minusta riippumattomista syistä. Oma moka, pitäisi osata päättää oikein ja ajoissa. Tämänhetkinen tapaus on vielä vaikeampi. Yleistän ehkä liikaa, mutta naiset eivät osaa päättää. Tällä kertaa naisen kumppani tietää minusta, koska nainen itse kertoi ajatuksistaan. Pitäisikö tilanne siis ratkaista miesten keskisellä keskustelulla, siis oikeasti keskustelulla, ei tappelulla tai vastaavalla.

Tilanne on varsin turhauttava sillä naisen sanojen mukaan en saa jättää häntä enkä alkaa seurustella muiden kanssa, mitä vittua?
1615 - 7.11.2009 (arvosana: -12)

Vitun vanhojentanssit, pitäis partneri repästä ens viikon alkuun mennessä.
1614 - 7.11.2009 (arvosana: -23)

VITTU!!!
Vituttaa kun kaveri alko deittailee mun parhaimman kaverin(tyyppi on jätkä siis) kanssa, jota kohtaan on tunteita! vittu! olin just aikomassa tunnustaa sille tyypille, kun tää mun toinen kaveri sano että ne on menos treffeille. Sit kun kysyn siltä tyypiltä, että mitä se ajattelee täst toisest tytöstä, niin jätkä sanoo, ettei oo koskaan tykänny siitä, mutta tahtoo yrittää saada se homma toimimaa. VITTUJEN VITTU!!!! En voi vittu uskoa että rakastun aina niihin vitun idiootteihin jotka ei osaa päättää mieltänsä!
VITUTTAA AIVAN SAATANASTI!!! Sitten tää tyttö viel, nii sen pitää vittu viel selittää mulle että miten kivaa sillä oli siellä treffeillä ja kui ne vittu pussaili ja jeejee on vittu hienoo!
unelmien "prinssiä" etsien -_-', 4 kommenttia
1613 - 6.11.2009 (arvosana: -26)

Vituttaa kun saa ryssien kanssa painaa hommia päivästä toiseen!
Jefgeni, 6 kommenttia
1612 - 6.11.2009 (arvosana: -57)

Siis vittu, huomenna lauantai ja silti koulua! Kaiken päälle vielä epäilen, että yks ikävä tyyppi kantaa mulle kaunaa jostain turhasta jutusta ja saattaa jossain välis hakata mut verille.
asdfgh, 4 kommenttia
1611 - 5.11.2009 (arvosana: -59)

Vituttaa, kun en saa erästä henkilöä pois mielestä. Pari kertaa ollaan yritetty, mutta ei vaan toimi. Toinen kerta kusi minun puolelta, alkoholi on pahasta liikaa nautittuna. En todellakaan ymmärrä. Järjellä jos ajattelee, ei meistä tule mitään. Pään sisällä hän vain pyörii päivästä toiseen ja tekee pahaa nähdä hänet toisten miesten seurassa - sillä tavalla.

Olin myös olettanut, että hän on vihjaillut jotain, että hän kaipaa minua vieläkin. Ehkä kaikki ne biisit joita hän linkittelee käsittelee vain vahingossa ikävää ja yhteenpaluuta. Olen todella ujo, enkä uskalla kysyä häneltä, että mitä hän todella ajattelee minusta. En halua uhrata kaveruutta, sillä jos sen uhraisin, olisi olo todella paha.

En usko, että luet tätä sivustoa tai edes tunnistaisit tämän tekstin perusteella kuka olen, mutta olet oikeasti erityinen henkilö. Pysy aina tuollaisena, kuin nyt olet. Toivottavasti löydät jonkun todella erityisen, ansaitset sen.

Tästä seuraa taas se, että sen lisäksi, että en päästä ihmisiä helposti lähelleni (ja olen ujo), ei minua voisi kiinnostaa lainkaan muut naiset. Vaikka minulla ei todellakaan paljoa kysyntää olekaan, torjun automaattisesti kaikki iskuyritykset. Kaverisuhteiden kanssa ei onneksi ole tullut ongelmia.

Toivottavasti pääsen tästä olosta eroon pian. Vähän myöhäistä sanoa, mutta olit ensinmäinen nainen josta olen koskaan pitänyt. Pitäminen on lievä ilmaus.

Toivottavasti ei tule miltään taholta kettuilua, että mitäs pelleilyä tai hempeilyä tämä on. Olen tosissani. Valitettavasti en osaa pukea olotilaani paremmin sanoiksi.
Qwerty, 7 kommenttia
1610 - 5.11.2009 (arvosana: -80)

Vituttaa ku mutsi juoruaa ja puhuu paskaa musta vittu sen uudella äijälle, joka on muutenki ihan vitun rasittava kyrpänaama. Haukkuu mua vaikka miksi ensin sen miehelle, ja sitten viimeisenä kertoo mulle! Mitä vittuu se muille menee kertoo mun asioista perkele!? Eikö riitä, että vaan mulle valittaa, eikä sen vitun äijälle saatana. Mä hirtän koko perheen, koska mä tuun hulluks! Tai voisin vaikka vittu itteni hirttää!!!
BitchSaatana, 2 kommenttia
1609 - 5.11.2009 (arvosana: -64)

Ärsyttää vitusti kun KOKO eilinen päivä meni sängyssä kipeenä kovassa yskässä ja kuumeessa, nyt sit vituttaa kun tää päivä pitää ottaa rauhallisesti ettei tuu uudestaa kipeeks. Tekis mieli käydä kaupassa tai vaikka vittu syömäs jossain kuhan pääsis hetkeks himasta helvettii ku seinät kaatuu päälle mut helvetti ei... Vituttaa ku on nikotiininpuute mut vittu kun on kurkku niin kipee ettei voi edes vittu röökiä sytyttää ennen kun alkaa yskittää saatanasti, kai vois tänki pelleilyn (tupakoinnin) lopettaa täs samalla.

Että sellasta vittua tänään.
Ei onneks oo possunuha, 0 kommenttia
1608 - 4.11.2009 (arvosana: -38)

On nyt pakko jakaa pieniä ketutuksen aiheitani:
-Olen ihastunut kaverini ystävään, mikä on tosi turhauttavaa.
-kissani pissasi sängylleni ja olen joutunut nukkumaan monta yötä epämukavalla sohvallamme.
-rakas ystäväni, joka asuu toisella paikkakunnalla on tulossa Helsinkiin. Itse asun Helsingin lähellä, joten matka ei olisi ongelma, mutta äitini ei halua päästää minua. Olisin vain päiväsaikaan ja ystäväni seurassa, veljeni voisi heittää minut eli mitään eksymisen mahdollisuutta ei oikein ole. Ja ikää oli 15 vuotta...
-Kaverini rupesi raivoamaan minulle kun en vastannut kännykkään, vaikkei me edes oltu sovittu tapaamista.
-Väkersin tosi kauan erästä käsityötä. Olen tosi huono käsistäni, mutta pikkuhiljaa se alkoi valmistua. Olin jo lähes valmis, kun kaverini vahingossa tönäisi työtäni ja se rikkoontui. Tiedän että se oli vahinko, enkä ole kaverilleni vihainen, ärsyttää vaan.
-Olen kyllästynyt kuulemaan huonoja vitsejä.
-isoveljeni on vallannut suihkun, enkä jaksa odottaa
-kaduttaa etten mennyt yhteen vapaaehtoiseen kokeeseen - olisin säästynyt edes muutamalta haavalta...
-Äidinkielen opettajamme koettaa väkisin lukea tarinoitani ja aineitani luokan edessä.
-Kirjassa jonka luin lempiparini ei ajautunutkaan yhteen.
1607 - 4.11.2009 (arvosana: -32)

Vituttaa kyllä helvetin moni asia. Lähes koko elämä mutta ahtaan tähän nyt osan:


-En osaa puhaltaa purkkapalloa, viheltää tai edes lausua R-kirjainta. Kyllä suaki vituttais.

-Kaikki läheiset ihmiset ovat täysmulkkuja.

-Koulu ottaa päähän kun on läksyjä ja kokeita vitusti, ^tuo^ ja menee muutenkin päin vittua. Mihinköhän kadunkulman pummiks mäki joudun?

-En osaa vittuakaan paitsi pelleillä koneella.

-Todennäköisesti kuolen neitsyenä.

-Tappaisin itteni jos ei olis perhettä, kavereita ja muita tuttavia jotka alkais itkee mun perään.
päin vittua, 8 kommenttia
Uudemmat       Vanhemmat

1 avautuminen odottaa tarkastusta.
Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3232)
juomat (28)
kaverit (520)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4143)
naapurit (49)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (203)
perhe (234)
politiikka (26)
raha (40)
ruoka (92)
sukulaiset (85)
terveydenhuolto (16)
terveys (380)
tietotekniikka (254)
tv (138)
työ (321)
ulkonäkö (148)
urheilu (62)
uskonto (30)
vaatteet (33)
varallisuus (161)
yhteiskunta (280)
yritysmaailma (15)







Ketuttaa Facebookissa