Avautumiset 6536 - 65266536 - 2.9.2011 (arvosana: -70) Olen liian epäsosiaalinen. Minulla ei koskaan ollut paljon ikäistäni seuraa. Kasvoin maalla, syrjäseudulla. Minua kiusattiin peruskoulussa 5 luokasta 9 luokan loppuun asti. Haistatin vitut kiusaajilleni jotka menivät lukioon. Muutin pois ja menin ammattikouluun linjalle joka kiinnosti kuin kilo paskaa. Ajoin myöhemmin ajokortin joka oikeuttaa ajamaan rekalla. Nykyään saan olla omassa rauhassani omalla työpaikallani, kun ei ole muita ihmisiä häiritsemässä. Olen kaikille viimeisille ystäville haistattanut, ja yksikään ei ole ollut yhteydessä yli puoleen vuoteen. Ainoa joka minua jaksaa tavoitella on vaimo joka kävi täyttämässä avioerohakemuksen kesällä. Olen viimeinkin yksin. Minua ei kiusata. Minua ei häiritä. Vituttaa silti, enkä enää osaa hankkia uusia ystäviä, saati sitten iskeä itselleni naista. Istun sitten yksin täällä. En minä aina ollut yksin. Nimim. Ja sinä luulit että sinulla menee huonosti. Anonyymi, 10 kommenttia 6535 - 2.9.2011 (arvosana: -6) Meleko kehno vitutus mut. Pelkääkö kaikki ihmiset pieniä koiria? Lähes joka kerta ku lenkitän pikkusia sessuleitani, nään kaukaa kun joku ihminen tulee kävellen tai pyörällä vastaan. He ilmeisesti panikoivat ja ihan joka kerta vaihtavat toiselle puolelle tietä vaikka henkensä uhalla siitä autotien yli. Joskus he kääntyvät johonkin sivutielle ja mulkkaavat sitten päälle saatana vaikka ihan kiltisti kävelen siinä tien reunassa koirien kanssa. Jääkää junan alle tai ajakaa mun ohi vaan. sonoppari, 11 kommenttia 6533 - 2.9.2011 (arvosana: -39) Tosiasia on, että BB on naurettavaa pelleilyä, jossa huomionkipeät pyrkyrit nolaavat ja tekevät itsestään pellen. Nämä Big Brother "kohut" lähinnä säälittävät. Ihmiskunnan alin sakka, 10 kommenttia 6532 - 2.9.2011 (arvosana: -59) Itse vitututan itseäni niin vitusti. Oon niin sekaisin tunteissani. Seurustelen maailman ihanimman tyypin kanssa, mutta samalla oon niin ihastunut toiseen enkä päästä tunteista eroon. Oon harkinnut jo pitkään pitäisikö lopettaa tää suhde koska välillä kumpikaan meistä ei jaksa, mutta tiedän että hän ei pärjäisi ilman minua ja tekisi itselleen jotain. Ja koska olen niin rakastunut kumpaankin. Haluan kummatkin. Joo voin vaan itse auttaa itseäni. Oon vaan niin sekaisin, Why, why am I so lost in you? And I don't even know me anymore. Why, I don't know why I'm so confused, cause I'm hating that I love you this much boy. I'm confused, 2 kommenttia 6531 - 2.9.2011 (arvosana: 24) Vituttaa nämä kukkahattutädit, jotka valittaa, miten niitten miehen menee huoriin ja alkaa siitä mulle valittaan. Se ei oo mun ongelma, et miehenne tulee mun vastaanottoihin, kun itse ette suostu pillua niille antamaan. Kaikki miehet pettää. Minä en ole syyllinen, haluan vain viedä rahanne ja tuhota perhe-elämänne. Haistakaa paska. Anonyymi, 5 kommenttia 6529 - 1.9.2011 (arvosana: -8) Mitäköhän tuon yhden ihmisen päässä liikkuu. Hänellä on kaikki mitä hän tarvitsee, ja jos ei ole, niin se hankitaan helposti. Hän ei voi sietää, jos joku ei toimi niin kuin hän haluaisi - jos tämän ihmisen vanhemmat vähänkään huomauttaa jostain nätisti, tulee vastaan huutona. Myös muille on kiva leikkiä ilkeää kun ottaa päähän. ,Ja vain sen takia, ettei hänellä ole itsehillintää. Ja aina on pakko itkeä, kuinka paskaa satelee niskaan ja kuinka on oikeita ongelmia joita muilla ei voi olla. Ei ole olemassa vääriä ja oikeita ongelmia. Pistää vihaksi kun näkee tälläistä toimintaa. Miten on, 0 kommenttia 6527 - 1.9.2011 (arvosana: -12) Musiikki. Mitä helvettiä ihmiset? Mikä siinä on, ettei yksinkertaisesti vaan voitaisi antaa ihmisten kuunnella mitä haluaa? Ei sitä nykyään enää viitti sanoa musiikkimakuaan/suosikki bändejään ääneen, kun joku on vittu samantien kertomassa kuinka paskaa se on. Mutta kaipa tä on vaan näitä ikuisuusasioita joista ei vaan tulla pääsemään eroon.. -.-' Anonyymi, 1 kommentti 6526 - 1.9.2011 (arvosana: -32) Uudemmat Vanhemmat vituttaa ku mulla on rahaa ku roskaa ja en tiedä mihin sen tuhlaisin. Anonyymi, 13 kommenttia |
Aiheet
ajoneuvot (168) armeija (47) elukat (115) harrastukset (12) ihmiset (3236) juomat (28) kaverit (520) luonto (51) musiikki (166) muut (4143) naapurit (49) opiskelu (748) parisuhde (716) pelit (203) perhe (234) politiikka (26) raha (40) ruoka (92) sukulaiset (85) terveydenhuolto (16) terveys (381) tietotekniikka (255) tv (138) työ (323) ulkonäkö (148) urheilu (62) uskonto (30) vaatteet (34) varallisuus (162) yhteiskunta (282) yritysmaailma (15) |