7800 - 4.2.2012 (arvosana: -33)

Lähdin sosiaalisesta mediasta vain todetakseni faktaksi sen seikan ettei minuun oteta yhteyttä. Kukaan ei ole soittanut tai tekstannut yli kolmeen kuukauteen. Minua ei pyydetä mihinkään - ei juhliin, ei kahville, ei elokuviin, ei treffeille ei kylään eikä syömään. Kukaan ei soittele kuulumisia saati soita kertoaakseen mitään. Ihmiset keihin törmään tai keiden kanssa olen itsenäni tekemisissä ovat ääliöitä sillä asenne on alusta alkaen alentuva, vittumainen tai negatiivinen eli uuden rakennuskin kinkkistä.
Tyhjästä eli täysin tuntemattomien mukaan heittäytymisestä on niin paljon huonoja kokemuksia vuosien varrelta paljon, etten enää jaksa laittaa energiaani siihen.

Ihan ok, toisinaan kun lasken näitä työttämän 28-vuotiaan naisen päiviäni ja totean olleeni yksin kotona neljäkin vuorokautta puhumatta tai näkemättä ketään koska kauppaan ei ole ollut tarvetta mennä ja päätön kävely menetti hohtonsa joskus neljännnen vuoden kohdalla, niin tuntuu tosiaan hieman älyttömältä. Että minä, fiksu, kaunis nuori nainen istun yksin eikä kukaan halua viettää aikaa kanssani (laadukasta tai mukavaa aikaa) enkä kelpaa maailmalle tekemään asioita joita haluaisin mm. byrokratian sen estäesssä tai koska kuusi vuotta yritystä kaikenlaisiin suuntiin vailla etenemistä on syönyt suurimman terän aktiivisuudestani eli en mm.jaksa perustaa yksin firmaa maailman pelastamiseksi kun yhteistyöyritykset erilaisten tahojen ja ihmisten kanssa vuosien varrella ovat kaikki epäonnistuneet jo alkumetreillä. Miksi? En tiedä, mutta aina kaikki ovat vastaan eivätkä suostu kanssani toimia. Työpaikalla eivätkä koulussa tee kanssani yhteistyötä, haukkuvat,valehtelevat , liittoutuvat minua vastaan - AINA ja oikeasti :( - ja usein, huutavat pää punasena. En siitä niinkään lannistu, mutta kuten sanoin, se laittaa aikapaljon esteitä yhteistyölle muiden kanssa. Valitettavasti sama juttu kaikkien vuosien aikana tapaamieni ihmisten kanssa. Halveksiva katse, halveksivat sanat, epäreilu käytös ja mahdottomuus enää luottaa ja toimia yhdessä - siis kun luottamus aikanaan katkennut.
Jostain syystä aina kun yritän antaa mahdollisuuden niin minua vedätetään tai en saa pidettyä puoliani. God damn it, miksen? Yksin kun on elämässä, vailla ketään kontaktia menneisyyteen ja juuriinsa ja vailla työtä, siis yksin niin voimaa ei ole kovin paljon ilmeisesti. En tiedä.

Eniten vituttaa juuri nyt ja tänään:

Yläkerran ämmä meluaa koko ajan, luin viime yönä neljään jolloin hän kävi parvekkeella ja kolisteli. Heräsin yläkerran metelöintiin aamuyhdeksältä kun hän imuroi ja siivosi kolistellen, heräsin uudelleen kahdeltatoista jolloin hän hakkasi seini, tiputteli keilakuulia lattialle ja metelöi tauotta varttia vaille kolmeen aloittaakseen sen taas kaksi tuntia myöhemmin ha nyt puoli kahdeksalta jatkaakseen. Ja sma juttu jo pitkään vaikka olen asiasta huomauttanut. Hiljeni hetkeksi pariksi viikoksi mutta ei läski muista olla hiljaa ja mä en saa rauhaa kun kamala meteli himassa koko ajan. =#¤%!!

7799 - 4.2.2012 (arvosana: -44)

vituttaa, ku kerranki tänää menin urheilemaa, ni 1 joku vitun sunnuntaiajelia oli eksyny helvetin ruman ooppelinsa kanssa tielle semmoseks saatana tukkeeks, et takan tuli kaikki tän pikkukylän autot. olin sitten sievästi myöhässä tunnilta ja sain nii helvetisti pahoja katseita. kivaa :):)

7798 - 4.2.2012 (arvosana: -74)

Vituttaa ettei tunteitaan voi hallita ja mä olen helvetin jumissa tunteideni kanssa yhteen sellaiseen ihmiseen, joka on niin kaukana siitä maailmasta missä mä elän. Mikäs siinä jos semmosia tunteita on, kestäisin senki, koska voisin vaa järjestelmällisesti työntää ne taka-alalle, mutku sit ku ne vaikuttaa mun käytökseen kyseisen henkilön lähellä. Vituttaa asteen verran enemmän kun kaadun sen edessä luistinradalla, heitän vesipullot kumoon kun istun sen takana ja juutun laukusta kiinni kun oon nousemassa bussista, jolla sekin matkustaa. Voi vittujenkevät, sen lisäks mun olo on idioottimaisen iloinen jos meidän katseet kohtaa tai jotain ja mä olen niin helkkarin nolo koko ihminen sen läheisyydessä tai muutenki.
Taisiis nolona on ihan jees mut ei näiden tunteiden kanssa. ei täs oo mitään järkee.

7797 - 4.2.2012 (arvosana: -72)

Vituttaa se, että alkot menevät lauantaisin jo kuudelta kiinni, kuin myös muut suuremmat/erikoisemmat kaupat.. MIKSI!?
En mä saatana ehdi bussilla alkoon ennen kuutta, pitäis vielä ruusukin käydä ostamassa. Bussitkin kulkee tunnin välein viikonloppusin. SAATANA. Kai se on pakko keppana linjalla olla.... ja synttärisankari ilman ruusua.

7796 - 4.2.2012 (arvosana: -47)

Perhe, joka lupailee kaikkea pitämättä kiinni sanoistaan vituttaa. Eikä mua päästetä muuttamaan omilleni, kuulemma rahasta kiinni, vaikka epäilen että tuo on vain paska syy ja mua pidetään täällä koska en muka pärjäisi omillani. Srsly, antakaa edes mahdollisuus, vaikka pitämällä kaikki ne vitun lupaukset siitä, miten viikonloppuisin saisin aikaa itselleni.

7795 - 4.2.2012 (arvosana: -85)

Tampereen Radiokirppis... Välttäkää täällä tavaroidenne myymistä kuin ruttoa, ihmiset!

Kuusi päivää maksaa 42e, Huhhuh!

Ja sitten kun hain loputkin tavarat viimeisenä päivänä, hain kassalta laatikon, jossa oli pelien ja leffojen sisältö. Suureksi yllätyksekseni kyseisestä laatikosta puuttui yksi dvd-säilytystasku, jossa oli varmaan lähemmäs 40 dvd-levyä. Missäköhän tämä kyseinen tasku nyt seilaa? Pitääkin huomenna käydä kysymässä.

7794 - 4.2.2012 (arvosana: -66)

Olen kohta 18 vuotias poika, olen ollut elämässäni vain kerran rakastunut ja se tapahtui yhdeksännellä luokalla, silloin minusta tuntui että myös se tyttö oli ihastunut minuun, muttei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta. Tyttö löysi loppujenlopuksi poikaystävän jolloin romahdin. Vielä useinkin mietin häntä, eipähän voi syyttää kuin itseään. Sen jälkeen en ole tuntenut kenestäkään ihmisestä samoin. kuinka säälittävä olenkaan.

7793 - 4.2.2012 (arvosana: -73)

mua vituttaa se, että kaikki menee päin helvettiä. kaveri , tai ehkä paremminkin 'kaveri' jätti mut oman onneni nojaan, just sillo ko oisin sitä vitttu enitn tarvinnu iha ilma minkäää helvetinnäköst syytä. iha tosta noin vaaan, EI HELVETTI KO NIIN EI VAAN VITTU TEHDÄ. sitte se, että en kestä, vituttaaa olla rakastunu koska miehet on täysiä kusipäitä. sanot sä mitä vaa ni vittu vastaukseks tulee aijjaa. kiitos tästä mä arvostan :):):):):) nyt voisin hypätä kaivoon, kiitti ja kuitti.
ps oon nolo, peruin tänää tapaamisen mihin oisin ihan hyvin voinu mennä, muttaku vaa jännitti, vituttavaa sekin.

7792 - 3.2.2012 (arvosana: -64)

Vituttaa ku veljet ärsyttää koko ajan ja kaikesta niitten tekemisistä syytetään mua!!
vituttaa, ku on nälkä!!
Kissa ärsyttää ja se vituttaa.
Vituttaa, kun tääl on koko ajan jotai vitun ötököiy.
Vituttaa ku en koskaan ymmärrä mistä tyypit puhuu!!! Miks kaikkii kiinnostaa kaikki mistä mä en välitä?!!
Vituttaa kun ulkona on niin kylmä! Miksei oo kesä?!
Vituttaa ku on nälkä!!
Vituttaa kaverit, jotka valehtelee!!
Vituttaa koko helevetin Suomi, ku täällä on niin kylmä!!

7780 - 3.2.2012 (arvosana: -30)

Noo, minun äitillä on siis aivovamma. Hän on joutunut monesti "hoitoon" eli suomeksi ihan mielisairaalaan. Hän elelee omissa maailmoissaan, joissa isi lyö meit kakaroit ja sitä. Isi ja äiti on siis eronnut. Ennen eroa äiti aina välillä pyörtyi ja hän aina sanoi, että hän ei jaksa meitä ja sen takia pyörtyilee. Kerran minä (6v) & veljeni (4v) oltiin kotona äidin kanssa. Äiti pyörtyi ja me tönittiin sitä ja huudettiin sille ja yritettiin saada se heräämään, mutta ei. Meiän ois pitänyt mennä tarhaan ja eskariin, mutta me ei saatu äitii hereille. Luultiin sen jo kuolleen. Isi tuli kotiin ja soitti ambulanssin ja äiti selvis.
Äiti on kerran hakannut isii veitsellä käteen, mä olin näkemässä. Olin 4-6-vuotias. Äiti on vienyt meiät turvakotiin ja tullut itekkin, koska meiän on pitänyt "paeta isiä". Me muutettiin muualle, koska toivottiin, että tää meno rauhoittuis täällä, mutta ei.
Mun kaveri joutui sairaalaan leukemian takia. Isi sanoi, että tiesi jo 3 vuotta ennen tuota, että kaverini oli sairas, mutta häntä ei koskaan uskottu. Näin kaverini telkkarista viimeisen kerran. Sieltä tuli ohjelma, joka kertoi jostain sairaista lapsista ja kaverini oli siellä. Hän ei koskaan selvinnyt... Tämän kuolleen isosisko on paras kaverini. Tapasimme 2-vuotiaina ja luotimme toisiimme. Minä en kummiskaan lohduttanut tai auttanut häntä millään tavalla. Jätin hänet yksin, kun hän tarvitsi luotettavaa kamua kaikkein eniten. Hän sai uuden pikkusiskon olisko päivää enne toisen kuolemaa. Nykyään tämä on 4-vuotias ja kyselee minulta joka kerta, kun mennen kaverini luo, että minkälainen hänen isosiskonsa oli.
Halusin avautua jollekkin. Yritin puhua kavereilleni koulussa, mutta kukaan ei kuunnellut. Olin pitkään aivan hiljainen, surullinen ja omissa oloissani, kun kaverini leikkivät muualla iloisina. Lopulta tyydyin esittämään iloista ja onnellista lasta. Minä nauroin koko ajan ja olin aivan ylienerginen niinkuin olen nyttenkin. Minusta on kadonnut kokonaan se minä, joka olin ennen. Olin silloin siis 8.
Me mentiin Puuhamaahan. Kaikki oli ihan hyvin, mutta kun me päästiin kotiin, äiti sekos. Se otti meiät kakarat, joita on 5 mukaansa johonkin asuntoon, jonne sen piti aina välillä mennä "lepäämään". Se soitti sossut, jotka vei meiät lastenkotiin. Meitä jännitti ja tottakai sossut luuli heti meiän olevan iloisia.
Meiän piti olla lastenkodissa 1 viikko, sitten toinen. Lopulta näistä viikoista kertyi 16 kuukautta. Vietin lasten vankilassa kahdet synttärit, koska jouduimme sinne juuri ennen synttäreitäni. Olin 8. Voisin kirjoittaa kirjan siitä, mitä siellä tapahtui ja siitä, kuinka itkin ja siitä, kuinka hoitajat istuivat päällemme, jos emme olleet kunnolla, mutta kerron vain nopeasti, että ei ollut kivaa.
Pääsimme pois lastenkodista ja luulin aivan kaiken olevan nyt hyvin, mutta ei ollut. Muutimme isällemme vanhaan kotiimme. Äiti asui muualla. Isillä ei ollut rahaa, koti oli aivan paskainen, ainoa syy, miksi elin oli kaverini.
Muuttelimme edes takaisin äidiltä isille, isiltä äidille... Emme jaksaneet ja lopetimme äidin luona käymisen. Äiti hääti meidät kodistamme ja me muutimme.
Ihanilta "kavereiltani", jotka joskus oli minulle ainoa syy elää kestäisi 10 min ajaa tänne. Soittelin heille, kutsuin kylään... Pidin synttäribileet, joihin kutsuin nykysen luokkani tytöt ja "kaverini". Yksikään "kaverini" ei tullut. Luokkalaiseni taas kyselivät koko ajan, miksi kotini on niin paskanen ja missä "kaverini" on. He kuiskivat keskenään. Pidin Halloweenina bileet, joihin kutsuin vain "kaverin", koska luotin heihin vielä. Kukaan heistä ei tullut. Se oli surkein Halloween ikinä. Yli 10 ihmistä unohtivat minut heti, kun muutin. Yli 10 ihmistä, joihin luotin hylkäsivät minut. Minäkin yritin unohtaa heidät. Poistin heidän numerot kännykästäni, yritin unohtaa heidät kokonaan. Minulla oli kummiskin vielä 2 kaveria, joita en kyllä nähnyt melkein koskaan, koska he asuvat niin kaukana. Toisen tapasin 2-vuotiaana.
Samalla yritin hankkia uusia kavereita. Sainkin 3 kivaa kaveria ja kaikki oli hyvin! No, ei todellakaan ollut. 1 näistä suuttui KAIKESTA. Hän lyö, kuristaa ja potkii mua, jos vähän vahingossa ärsytän häntä tai jos olin eri mieltä kuin hän. Hän on (anteeksi nyt vaan) lellikakara. Nämä 2 muuta ovat puhuneet paskaa tästä yhdestä minulle. Olen sanonutkin siitä tälle yhdelle, mutta hän ei usko. Hän tuntuu pelkäävän yksin jäämistä, koska on monta kertaa kysynyt näiltä kahdelta :"Ethän sä koskaan jätä mua?!" tms. Hän on huutanut minulle välillä: "Hanki uusia kavereita!" tai sanonut näille kahelle kovaan ääneen minun kuullen: "Kuvitelkaa, jos me joudutaan kestää tota toinenkin vuos!" tms. Hän on myös monesti sanonut näille 2 muulle kovaan ääneen: "Me KOLME ollaan tosi hyvii kamui!" ja jättänyt minut tahallaan ulkopuolelle. Olen nyt siis 12-vuotias tyttö, jonka elämällä ei ole mitään pohjaa.
En edes ymmärrä kaikkea, mitä tapahtuu, koska meille ei kerrota mitään, koska ne ovat "aikuisten asioita". Minun elämästä päätetään, mutta minä en saa kuulla tai tietää mitään. Tässä siis tuskin oli puoliakaan kaikesta, mitä on tapahtunut. Mulle on joskus sanottu, että olen vahva ja kaikkea. Mitä vitun hyötyä on olla vahva, kun siitä saa vaan lisää paskaa niskaansa?