/ 8000 merkkiä käytetty

Avautumiset 7975 - 7965

7975 - 2.3.2012 (arvosana: -19)

Vituttaa tulevaisuus ja vanheneminen. Lähden todennököisesti ensi vuonna opiskelemaan muualle ja tiedän, ettei se helppoa tule olemaan. Eniten pelkään sitä, että jään kuitenkin yksin. Kaikki aika menee kuitenkin opiskelulle ja olen melko ujo luonteeltani. Vanhat kaverit lähtee eri paikkakunnille opiskelemaan ja pelkään, että välit kylmenee. Loppuelämä menee jossain hikisessä opiskelijakämpässä, myöhemmin rupistuessa työn kanssa arjessa. Yksinäisyys on pelottava ja musertava tunne, varsinkin kun tarvitsee paljon ihmisiä ympärilleen. Pelkään, vaan etten jaksakaan arjen orvanpyörää. Oikeasti välillä tuntuu, että olen tärkeä vaan vanhemmilleni, huom. Oikeasti. Parempihan sekin on kuin ei mitään, kieltämättä vähän masentavaa kylläkin. Tiedän, että monet nuoret ovat samassa jamassa, mutta joillekin se vaan tuntuu olevan niin paljon helpompaa. Ei kaksikymppisen elämä tunnu uudelta alulta, lähinnä vaan epäilyttävältä ja masentavalta. Asennevika tai ei, mutta kai tää on se elämän välivaihe. Tai yks niistä. Ehkä se on tää kevään valoisuus, mikä saa masentavan olon. Kieltämättä vähän ironista, mutta keväisin ihmiset tekee eniten itsemurhia. Ehkä minäkin teen sit kun oon yksin vanhana jossain letkuissa. Jos ees pystyn..
Ei tätä tunnetta voi vitutukseksi kutsua. Lähinnä vaan masentaa ja ahdistaa.
väsynyt tyttö, 5 kommenttia
7974 - 2.3.2012 (arvosana: -46)

Mitää vittua?! Miulle on tullu joku ihme juttu. Jos miul on joku tavara kädessä se saattaa yht äkkii tipahtaa.Tai jos mie kumitan jotain paperista mie tiputan tai heitän sen! oikees mitä helvettiä miulle tapahtuu?Osaako kukaan auttaa? :'D
Anonyymi, 1 kommentti
7973 - 2.3.2012 (arvosana: -67)

Vituttaa kannabiksen polttajien haukkuminen narkkareiksi.
ijgifjdiof, 7 kommenttia
7972 - 2.3.2012 (arvosana: -16)

Vituttaa kun rasismista tehdään aina niin suuri haloo. Tai siis joo okei rasismi on paska juttu, jos se on oikeesti rasismia, mutta ei jos joku kertoo vaikka lievästi rasistisen vitsin niin ei se nyt maailmaa kaada. Tai siis mikä siinä on, että naiset saa kertoo miehistä vitsejä ja toisinpäin, blondivitsit on ihan hyväksyttyjä, homoistakin saa tehdä pilkkaa hyvän maun rajoissa (tyyliin Putouksen usko eevertti luttinen ihan vaan esimerkkinä), mutta kun mukaan tulee ihonväri niin sitten ollaan niin vakavia ja muuta paskaa.
Miten se eroo jos mies kertoo naisvitsejä tai brunette kertoo blondivitsejä siitä että valkonen kertoo vitsin mustasta tai musta valkosesta? Kuitenkin kyse on pelkästä väristä. Sama kun sanottas että vihreäsilmäset ei saakaan enää pilkata sinisilmäsiä.
Tai sitten että rasistiseksi leimataan sellasetkin jos joku sanoo vaikka että
"mustat voittaa aina juoksukilpailun", vaikka näinhän se suurimmalti osin on. Tai että "ghettojen asukkaista suurin osa on mustia", totta tämäkin.
Ihmisten pitäs lopettaa muiden ihmisten ihonvärin tuijottelu ja kohdella ihonväriä samanlaisena asiana kun vaikka silmien väriä tai pituutta. Ihonväristä vaan on tehty joku ihmisiä erityisesti erottava piirre jostain kumman syystä.
Typerät ihmiset.
Anonyymi, 1 kommentti
7971 - 1.3.2012 (arvosana: -27)

Jatkoa avautumiselle 7956.

Nyt se kissa piti lopettaa. Erikoinen kuolinpäivä, 29.2. No, maalaisjuntteinahan ei sitä mihinkään eläinlääkäriin viedä, vaan kuula kalloon. Luojan kiitos, mun ei tarvinnut sitä tehdä eikä tarvinnu kattella/kuunnellakaan.
Nyt taas huomaan ettei sureta pätkääkään, ehkä vähän mietin asioita kun esim. näen sen ruokakupin, jota ei ole viety vielä pois.

Noh, se vitutus nyt on tämmöinen että.
Joskus viime vuonna avauduin kun pelkäsin olevani tunnevammainen, (mm. toivoin fukushiman räjähtävän kunnolla) mutta tämähän antoi lisää aihetta epäilyksille.
Mitenkähän vois tietää että onko assburger vai muuten vammainen?
Anonyymi, 3 kommenttia
7970 - 1.3.2012 (arvosana: -35)

Baaaah... Voihan tylsyys. Työpäivät menee siinä kun istut ruudun edessä mitään tekemäti. Aamusta viet talon herroille sisäisen postin kun eivät viitsi sitä itse hakea (toisaalta jotain tekemistä edes). Päivästä mietit notta saakohan sitä tänään syötyä kun ruokala on tämän viikon kiinni. Ilmeneekin, että työkaverit ovat jo käyneet syömässä eivätkä viitsineet asiasta mitään ilmoitella. Nyt vain tapitan kelloa turhaantuneena että se iskisi maagisen 15:30 jotta voin lähteä kiertämään rakennuksen ovet säppiin ja painua poies.
Anonyymi, 0 kommenttia
7969 - 29.2.2012 (arvosana: -54)

Ensin nainen näyttää selkeästi vihreää valoa ja sitten yhtäkkiä nuolee jonkun toisen jätkän kanssa. FFFFFFUUUUUUU! No, ainakaan käsi ei jätä. Ellei sitten tule joku urpo moottorisahan kanssa huitomaan keskellä tietä.
Anonyymi, 1 kommentti
7968 - 29.2.2012 (arvosana: -90)

VITUN FLUNSSA KATOIS NYT HELVETTIIN KIITOS.
Anonyymi, 3 kommenttia
7967 - 29.2.2012 (arvosana: -32)

Sinne meni taas Kreikkaan 6.6 miljardia euroa...
Oletteko nyt tyytyväisiä, Kokoomusta äänestäneet?
Not a gay., 8 kommenttia
7965 - 29.2.2012 (arvosana: -64)

Vittu mun unia... Ensin mun äiti yritti tappaa mut, se näytti ihan vitun hullulta ku se tuli mua kohti jonku veitsen kaa kunnes mäkin otin veitsen ja tajusin, että näen unta ja ajattelin, että jos tapan itteni, mä luultavasti herään. Tuntu vitun oudolta kuolla... Oon aina herännyt ennen ku kuolen, mut nyt mä vaan näin kun sitä verta alko tulemaan mun mahasta ja mun näkökenttä mustu ja tunsin ku kaadun ja sit heräsin mun sängystä sellaseen kauheeseen putoamisen tunteeseen. No ei tässä vielä kaikki... katoin kelloa joka näytti että mulla soi kello kahen minuutin päästä, laitoin hälytyksen pois ja nousin. Tajusin että kävely tuntuu saatanan vaikealta, ja kun katoin peiliin, mun naama roikku silleen että tajusin että mulla on joku halvaus. Sit mä heräsin taas! Mun käsi roikku silleen sängyn laidan yli ja kun yritin vetää sitä pois tajusin ettei se käsi toimi... Sitten mä tunsin ku joku tarttu siihen sieltä lattialta ja sain riuhtastua käden irti ja heräsin, tällä kertaa oikeesti. Käänsin kylkeä ja kun nukahdin, menin takas siihen uneen että joku yritti kiivetä mun sänkyyn lattialta, tajusin taas että helvetti taas tää on uni ja päätin vaan avata silmät ja heräsin. En uskaltanu heti alkaa nukkumaan ja jäin makoilemaan hetkeksi, sitten mulla soi herätyskello.

Dream within a dream within a dream... INCEPTION!! XD
You mustn't be afraid to dream a little bigger darling <3, 4 kommenttia
Uudemmat       Vanhemmat

1 avautuminen odottaa tarkastusta.
Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3232)
juomat (28)
kaverit (520)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4143)
naapurit (49)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (203)
perhe (234)
politiikka (26)
raha (40)
ruoka (92)
sukulaiset (85)
terveydenhuolto (16)
terveys (380)
tietotekniikka (254)
tv (138)
työ (321)
ulkonäkö (148)
urheilu (62)
uskonto (30)
vaatteet (33)
varallisuus (161)
yhteiskunta (280)
yritysmaailma (15)







Ketuttaa Facebookissa