/ 8000 merkkiä käytetty
10458 - 2.12.2012 (arvosana: -86)

Tällaisena kylmänä talvipäivänä pitäisi istua takan edessä halimassa omaa kultaa.
Tässä sitä sitten ollaan. Halimassa, tai siis hakkaamassa oman "kullan" näppäimistöä.

Eräässä biisissä on sanat "let us die young or live forever".
Nuoruus on ihmisen parasta aikaa. Aika ikävä huomata että kohta sekin on ohi. Ja saavutukset ovat kuin 12-vuotiaalla.
Vai että parasta aikaa. Vietetty masennuksessa, yksin, suurin osa ajasta kulunut elossa pysymiseen. Ja tästä alkaa alamäki? Innostus on noin nolla.
Tätä kirjoittaessani muistelin varhaisnuoruuttani. Vasta nyt tajusin että omasin jo silloin vuosia sitten itsetuhoisia ajatuksia.

Toivo on jäljellä. Toivo siitä että kaikki muuttuu paremmaksi. Toivo siitä, että jonakin päivänä haaveeni toteutuvat. Toivo elää, ja niin kauan kun se elää, niin elän myös minä.
- Anonyymi

Kommentit

omg l2p kirjoitti...
mitään ei tapahdu ellet laita sitä tapahtumaan noob
mango kirjoitti...
On paskapuhetta, että nuoruus olisi parasta. Paskinta se on, suurimmalle osalla. Ja ne, jotka piikkaa teini-iässä tuppaa epäonnistumaan surkeasti myöhemmin elämässä. Mieti nyt, oikeasti, mitä sellaista todellista ja tärkeää voit nuorena kokea, mitä et voi kokea vanhana? Et oikein mitään.
Viisas erakko kirjoitti...
Kyllä se siitä vielä, tunnistin itseni tekstistäsi, ja itsekin uskon siihen että on sitä toivoa vielä jäljellä.

Mun perhe on pitänyt mut hengissä, en voisi palkita heidän välittämistä itsemurhalla. Se olisi naurettavan itsekäs ja typerä teko, joka pilaisi lähipiirin elämän.

Älä säkään tee hölmöyksiä, vaan kehitä vaikka itseäsi musiikin saralla (ellet jo niin tee). Musiikki on helvetin hyvä harrastus, ja suosikkikappaleiden coverointi on metkaa touhua.

Jaksamisia, älä anna talven pimeyden nujertaa sua. Ja muista että se "konekulta" ei ainakaan petä tai vittuile ilman syytä. Jotain hyvää sinkkuilussakin on, vaikka onkin klisee sanoa näin.

Si
Viisas erakko kirjoitti...
...Sinkkuilua osaa arvostaa vain ollessaan paskassa parisuhteessa.

Kaverityttö on 30-vuotias ja miltei samassa tilanteessa kuin sinä. Itse olen lähempänä 25 vuotta, eli kyllä se siitä. Et ole yksin.

Kenties joku päivä yhteiskunta oppii tarjoamaan meidänlaisille jotain toivoa ja mahdollisuuksia todistaa itsemme? Jos nuo kokoomusrunkkarit ajetaan matkoihinsa, siis.

Kommentoi


merkkiä jäljellä.

Nimimerkki


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3210)
juomat (28)
kaverit (519)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4136)
naapurit (47)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (25)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (83)
terveydenhuolto (16)
terveys (378)
tietotekniikka (252)
tv (138)
työ (319)
ulkonäkö (148)
urheilu (61)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (161)
yhteiskunta (273)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa