#11338 - 7.4.2013 (arvosana: -60)

Onkohan ihmisellä sellanen on-off nappi? Tai sellanen seinä, jolloin vaan on saanu tarpeeksi kaikesta ja tarkoituksemattomasti lopettaa välittämisen. Vähän aikaa sitten olisin ollu tyytyväinen jos olisin pystyny "kääntämään" tunteet pois, mutta nykyään en oikein tiiä. Se on toisaalta aika pelottavaa kun on oikeastaan valmis tekeen mitä tahansa. Fyysinen itsensä satuttaminen oli varmaankin viiminen tippa, muutuin vaan turraksi. Millään ei oikein tunnu olevan väliä, ei jaksa itkeäkään tätä paskaa. Mietin vaan, että haluaako tästä edes parantua. Ehkä on parempi olla tasainen kuin taistella joka päivä joka saatanan tunnetilaa vastaan. Siinä vuoristoradan kyydissä lentää laatta. Tottakai valitsisin mielummin elämän ilman masennusta ja alituista kuolontoivetta, mutta tuntuu aika mahdottomalta näin monen vuoden jälkeen. Kuolema ei sinällään pelota, mutta tiedän, kuinka paljon se satuttais läheisiä. Mutta sitten kun taas yritän niin yritän perkele kunnolla eikä millään lääkkeillä. Hirttosilmukka tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta.