#4042 - 2.7.2010 (arvosana: -89)

Vituttaa, kun oon liian ujo. Vituttaa, kun Suomi on niin iso maa.

Tutustuin tähän kaveriin netissä reilu viikko sitten. Joka päivä on puhuttu tunteja ja aina on ollut kivaa. Aina kun keskustellaan, hymyilen täysillä ja kiitän siitä, että tapasin tämän hienon ihmisen. Keskustelujen jälkeen jään vain tuoijottamaan sekaisin onnesta (aivan paras ihminen) ja surusta (miksi en voi viettää vielä enemmän aikaa hänen kanssaan).

Vituttaa oma ujous. Haluaisin tunnustaa olevani täysin lätkässä. En kuitenkaan ole uskaltanut. Olen yrittänyt etsiä merkkejä toisen puolen samoista tunteista ja niitä olen välillä nähnytkin.

Vituttaa tämän maan koko. Miksi noin hieno henkilö voi asua noin kaukana? Haluaisin vain olla aivan lähellä. Koko ajan.

Itken ilosta ja surusta melkeinpä päivittäin. Haluaisin niin kertoa tunteista, mutta kun pelottaa, että tämä toinen ei tunne samoin. Sitten katkeaa yhteys ja jään taas ihan yksin.

Pelottaa, vaikka olen samalla toiveikas.