#7931 - 23.2.2012 (arvosana: -21)

Olen pohjalla, syvällä siellä. Olen täydellisesti eristäytynyt poika, jolla on vain yksi ystävä, jonka olen tuntenut ala-asteelta lähtien, hän on ainoa ihminen jonka kanssa voin viettää aikaa, olemme silti hyvin erilaisia, ja hieman eri aaltopituudella asioista, vielä vuosi sitten asiat oli jollakin tavalla siedettävät kun oli muutamia kavereita ja jonkinnäköistä elämää. Asia jonka tajusin jokin aika sitten kun selailin facebookkia, ymmärsin kuinka minut on unohdettu, en merkitse kenellekään enää mitään, kaverit hankki tyttöystävät, eikä edes vanhat ystävät pyydä mukaan syntymäpäiväjuhliinsa tai mihinkään muuallekaan, vittu, eihän ne edes ole puhuneet minulle kuukausiin, silloin joskus harvoin moikkaa mesessä. Ahdistava paha olo on vallannut koko kehon, olen yrittänyt niin kauan, niin monta kertaa, saada asiani ja ongelmani korjattua ja joskus olen jopa saavuttanut hyvän olon muutamaksi päiväksi, mutta olen jo menettänyt toivon, sillä tulen aina löytämään itseni rypemässä tässä itsesäälissä, tietäen kuinka heikko ihminen olen. Kun vain olisi yksi ystävä joka tosissaan välittäisi minusta, voisi olla kanssani, tehdä ja saavuttaa asioita joita rakastan, tukea minua tässä kaikessa paskassa...
itkin tätä kirjoittaessa... kai se on hyvä asia, en ole itkenyt vuosiin.