#8437 - 24.4.2012 (arvosana: -82)

Masennus, ainainen masennus. Minua on masentanut kausittain n. 14-vuotiaasta lähtien. Olen tänä päivänä 19 vuotta. En tiedä mikä aiheuttaa tämän, vaikka voinkin helposti syyttää lapsuuttani. Äitini käytti huumeita, isää ei kiinnostanut. Huoltajuushan äitiltä meni, eikä isää oikein vieläkään kiinnostanut. Olen siis elänyt ilman vanhempia, olisi aika tarkka ilmaisu. Mutta uskon päässeeni tuon yli jo suurimmilta osin, joten en tahdo syyttää tuota masennuksestani.

Tällä hetkellä minun pitäisi olla onneni kukkuloilla, mitä välillä olenkin. Mutta aina palaan siihen masentuneeseen olotilaan. Tätä ei kestä varmaan kauaa, mitä osaan kokemuksesta sanoa. Perusfiilikset ovat parantuneet mukavaa tahtia, jotta voin taas viettää 0.5-2 vuotta normaalisti seuraavan masennuksen iskuun saakka.

Miksi minun pitäisi olla onneni kukkuloilla? Seurustelen ihanan ihmisen kanssa, joka välittää ja johon voin luottaa täysin. Tämän lisäksi urheilen, musisoin ja näen ystäviäni. Elämä toimii.

Mutta minua masentaa. Tälläkin hetkellä elämä näyttää harmaalta, mikään ei tunnu miltään. Olen turta, kuollut melkein. Ei, en angstaa, itke ja kirjoita pimeitä runoja/musiikkia asiasta. Olen kyllä ollut ahdistunut sekä viiltänyt itseäni. Tyttöystäväni sai minut lupaamaan lopettavani, minkä teinkin. Sen sijaan joudun 'kohtauksen' saadessani vain kärsimään muutaman tunnin. Ajatukset liikkuvat pakonomaisesti kivussa ja kuolemassa, en tahtoisi elää ja kaikki olisi paremmin jos kuolisin. Mutta kun ei olisi. En tahdo ajatella noin, enkä tahdo kuolla. Mutta masennus. Olen asiasta hoidossa, ja ehkä tähän nyt saataisiin selvyys. Ainakin tällä hetkellä syön mielialalääkkeitä unettomuuteen. Uskon, että lääkäri määräsi niitä mielialaani, koska minulla on todettu toimivaksi ihan normaali unilääke aiemmin. Eilen olisi pitänyt saada soittoa ja aika yhteenvetoon, mutta ilmeisesti ei tullut.

Tällainen avautuminen tällä kertaa. Vastailen mahdollisiin kysymyksiin ja kommenteihin, jos koen niissä olevan järkeä mukana.