9357 - 30.7.2012 (arvosana: -89)

Harmittaa, että pidän aina niistä ihmisistä jotka ei pidä musta. Epäilen että mulla ei ole sellaista tilannetajua jolla ymmärtää että kuka pitää musta ja kuka ei. Usein saan pitkän ajan päästä vasta tietää että sellainen ihminen ketä pidin mukavana ja kaverina pitikin itse minua ärsyttävänä. Sitten on niitä jotka roikkuu mum perässä kuukausitolkulla ennenkö tajuan että ne pitää musta. Ihan tyhmää, mielummin vaan tykkäisin niistä jotka tykkää musta, mutta ei se vaan toimi niin. Alkaa vaan harmittaa aina kuulla mulle rakkaalta ihmiseltä että sillä ei oo mulle aikaa taaskaan, "Kattellaan vaikka ens viikolla". Sanomattakin kai selvää etteim mitään tapaamista ikinä tule. Silti vaan välitän, tykkään ja huolehdin, vaikka nään että mua lähinnä nähdää sillon kun musta on hyötyä (annan autokyydin,kuuntelen huolet tmv). Kun lähden kotiin tämmösestä tapaamisesta niin mulla on paha olo. Oon saanu muiden murheet omieni päälle ja en mitään takasin. Silti tapaan sitä taas uudelleen ja unohdan ne ystävät, jotka rakastais mua vastavuorosesti. No, oma vika mutta kai se silti saa vituttaa?