10079 - 10.10.2012 (arvosana: -71)

kun muutin tänne 1½ vuotta sitten, olin sellanen ihku emotyttö ja angstasin yksinäni enkä tullut toimeen koulussa. tuolloin seurustelin toisen tytön kanssa ja heti sen emolesbon maineen, ja kaikki levitteli musta ihmejuttuja.

selvisin tuosta nyt jotenkin, ja pikkuhiljaa aloin muuttua ihan omasta tahdostani. päätin sitten muuttaa koko ulkonäönkin positiivisemmaksi, pikkuhiljaa tietenkin. hiuksien vaalentelua mustasta ja kasvatusta pois siitä poikamallista, ei enää sentin paksuisia kajaaleja silmiin, vaatteisiin muitakin värejä kuin mustaa ja myös jotai tyttömäistä, eikä vaan niitä isoja poikien huppareita. ero tuli tyttöystävään, jonka mielestä muutuin liikaa. mutta itse olen pysynyt onnellisena.

nyt kun kesän jälkeen tulin kouluun, huomasin, miten kaikki katsoi mua ihan eri tavalla, ja on mulle ihan erilaisi, kiltimpiä. mulla on keskipitkä, ruskea, ihan nätti tukka, meikit nätisti, jalassa korkkarit ja sellaista jännää. ja itsetunto kohonneena, koska kerrankin oli itsestäkin kaunis olo.

nyt sitten oon tajunnut ihastuneeni yhteen mun luokkalaiseen poikaan. joka on ollut siitä asti mun luokalla, kun muutin tänne. nähnyt siis koko mun muuttumisen ja kaiken. tuskin se vois ikinä kiinnostua musta, kun tietää, että oon ollut joskus sen tytön kanssa. vaikken enää se sama kiusattu olekkaan, niin en uskalla näyttää mielenkiintoa sitä kohtaan. se vituttaa. ja sitä entistä mainetta kun en saa pois millään.. onkohan koko ihastus ihan tuhoontuomittu? pitäiskö mun vaan jättää koko asia sikseen? kamalan epävarma olo, kun mä en yhtään tiedä, mitä se musta ajattelee..

siksi musta on nykyisin helpompi tutustua jätkiin, jotka ei tiedä mun menneisyyttä. mutta toi yksi saa mut vaan niin sekaisin..

ps. lukion kakkosella ollaan.