/ 8000 merkkiä käytetty
13031 - 8.1.2015 (arvosana: 20)

Suoritin 3,5 vuoden piinan koulunpenkissä ja valmistuin sairaanhoitajaksi. Olen nyt ollut työttömänä kotisohvalla noin kuukauden. Ahdistaa, masentaa ja vituttaa.

1. Itseluottamukseni omiin taitoihini on aivan naurettavan alhainen. Luonnollisesti sitä aina jännittää mennä uuteen paikkan töihin, mutta nyt kyllä tuntuu, että en osaa mitään. Jotain kuitenkin pitäisi osata, kun on ihmishengestä kyse. Ihan niin kuin olisin lintsannut koko opiskeluaikani.
2. En tee isoa numeroa itsestäni, koska se tuntuu nololta. En siksi saa jalkaa oven rakoon tai nimeä itselleni.
3. Työpaikkoja haluamallani suuntautumisalalla on nihkeästi, ja nekin tuntuvat irtoavan naamarajan ja jonkun ihmisen reittä pitkin kiiveten. Tietenkin työttömyyteni on myös nirsoutta: vanhusalalla töitä riittäisi vaikka millä mitalla. Mutta onko oikein, että ajaudun burnoutin partaalle alle 25-vuotiaana tehdessäni työtä, joka ajaa minut kuukauden sisällä loppuun?

Päämäärä on selkeä, mutta oma ajattelutapa, itseluottamuksen puute ja huono tuuri estää työllistymästä.
- mew

Kommentit

Kokenut kirjoitti...
Mitä pidempään olet työttömänä, sitä vaikeammin pääset töihin. Kun itse olin työttömänä kuukauden, pääsin just ja just töihin väliaikaisesti ja sen työn aikana sain työtarjouksia muualta..

Mutta nyt taas työttömänä mutta jo vuoden, kukaan ei ota minua töihin vaikka minulla olisi ammattitaitoa monille eri aloille..

Ehkä sinulla on vaan liijan korkeat odotukset.. Mene vaikka mäkkäriin kunhan olet JOSSAIN töissä.. Sitten kun olet saanu sen ns: "paska duunin" niin sen duunin aikana hae töitä muualta..

Moni työnantaja katsoo sen mäkkärin paperin etuna että etes olet jotain yrittänyt..
DUUNARI kirjoitti...
"Työpaikkoja haluamallani suuntautumisalalla on nihkeästi, ja nekin tuntuvat irtoavan naamarajan ja jonkun ihmisen reittä pitkin kiiveten."

Älä keksi turhia selityksiä. Naurettavaa paskaa. Taidat olla ruma huora jota kukaan ei halua panna.

"Tietenkin työttömyyteni on myös nirsoutta: vanhusalalla töitä riittäisi vaikka millä mitalla."

Älä siis valita kun tiedät kerta, että töitä on. Olet itse vain niin vitun "hyvä" ettet kelpaa tekemään oikeita töitä. Vittu mitä pullamössökansaa nykynuoriso on...
anonyymi kirjoitti...
"Taidat olla ruma huora jota kukaan ei halua panna."
Eli siis naispuolisilla ei ole mitään mahiksia saada töitä ilman "huoraamista"? Vain mies saa työpaikan hyvällä - tai vähemmän hyvällä - CV:llä :)
Vitun ryssät kirjoitti...
Ei ne miehetkään mitään töitä saa.
Venäläiset saa säälillä ja sossulla työt ja rahat. Suomalaiset nuolee näppejään.

Kommentoi


merkkiä jäljellä.

Nimimerkki


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?




Jos olet kirjoittanut tämän avautumisen ja haluat poistaa sen, klikkaa tästä.
Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3211)
juomat (28)
kaverit (519)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4136)
naapurit (48)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (25)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (83)
terveydenhuolto (16)
terveys (378)
tietotekniikka (252)
tv (138)
työ (319)
ulkonäkö (148)
urheilu (61)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (161)
yhteiskunta (273)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa