13193 - 24.3.2015 (arvosana: -64)

Mua ahdistaa tosi usein mun yks ystävä, sanotaampa sitä vaikka nimellä x. Sen kanssa yritän olla hyvä ystävä, jutellaa joka päivä fb:ssä (ihan samalla paikkakunnalla asuu) ja nähään välillä lukiolla (mä käyn lukion ykkösluokkaa ja se just kirjotti). Ongelmana vaan tuntuu olevan se, että kun yritän tavata sitä vapaaehtosesti vapaa-ajalla, esim. pyytää syömään, kylään tms. Niin tuntuu ku se aina keksis tekosyitä miksei se onnistu. Lauantainakin piti mennä yhdessä pitämään hauskaa mutta hän selitti, että hän on toisen ystävänsä kanssa, vaikka tästä meidän reissusta oli puhuttu jo paljon aikasemmin. Samaten kyläreissutkin se aina kumoaa sillä, että sanoo unohtaneensa katsoa kelloa, tai että ei jaksa tai on kiireitä, mutta kotonaan hän silti vain on rennosti. Jos kysyn voinko tulla kylään, selityksenä on ettei hän halua kavereita kylään kun äitinsä on kotona. Ja silloin jos meidän yhdessäolo joskus onnistuu, se kestää ehkä max. puoli tuntia, mutta toista ystäväänsä hän tapailee vapaa-ajalla välillä jopa ex tempore-tyyliin "mennää tänää syömää." "joo!" tai "mä voisin tulla teille" "tottakai."
Monesti oon tän ihmisen takia itkenyt ja yhdessä vaiheessa ajattelin mennä kuraattorille puhumaan, mutta juuri sillä hetkellä kun oli ajatus mennä, luulin kaiken olevan hyvin enkä mennytkään. Nyt taas pää on täynnä ajatuksia, muistoja, ja vedän johtopäätöksiä, olkoon ne sitten oikeita tai vääriä. Nytkin kun yritän järjestää tapaamista torstaille, tuntuu sekin olevan vaikeaa hänelle. Joskus mietin pitäisikö vain lopettaa ja jutella vain tyynesti fb:ssä ja odottaa, milloin tämä henkilö x älyää itse pyytää minua jonnekin. Sitten ajattelen, että jos en itse tee aloitetta, niin ehkä hän ei ikinä pyydä minua minnekään. Toisaalta voisin vain unohtaa hänet ja antaa hänen olla ja tuntea tuskaa, tuskaa jonka hän on itse minulle monesti aiheuttanut. Ehkä hän sitten ymmärtäisi miltä tämä kaikki helvetti tuntuu minusta ja kuinka pääni on sekaisin vain hänen takiaan. Mutta välitän hänestä niin paljon, etten vain halua päästää irti myös siinä pelossa, että kohta kaikki muutkin tietäisivät siitä ja olisivat minulle vihaisia, kun itse muka tein väärin pistäessäni välit poikki.
Ei ole helppoa tämä elämä...