13606 - 5.1.2016 (arvosana: -28)

Ei mua oo oikeestaan vituttanu kunnolla vuoteen, mikä on vähän huolestuttavaakin, mut mua vaan häiritsee ja inhottaa koko tän maailman toimiminen. Mun on nyt aivan pakko käyttää yleistyksiä, koska en jaksa jokaisessa kohdassa käydä selittelemään, ettei kaikki ihmiset oo tälläisiä, totta kai mä sen tiedän, siitä ei tarvii olla huolissaan.

Auttaa ei selvästikään voi. Jos koditon kaatuu kadulla, on ilmeisesti ihan hyväksyttävää vaan kävellä ohi huolimatta auttamisvelvollisuudesta. On hyväksyttävää kattoa ohi ihmisistä, joilla on hätä, ja vaikka joku kattoo suoraan silmiin, ei silti älyä, että toisella ei oo kaikki hyvin. Jos toisella on paha olla tai joku sairaus, sitä voi kohdella vielä huonommin kuin muita. Täällä ei auteta ketään, jos et satu olemaan julkkis, kaunis tai kykeneväinen huutamaan kovempaa niin että sut kuullaan.

"Et voi kasvattaa lapsias noin."
"Ei toi oo oikea tapa tehdä tuota."
"Kai sä ymmärrät että sun elämänkatsomus ja uskonto on väärin?"
On se ihmeellista, ettei sitä suuta saa auki kuin silloin, kun on jotain tuomittavaa muissa ihmisissä. En oo varsinaisesti uskovainen, mutta tykkään siitä ajatuksesta, että se joka on itse puhtoinen ja synnitön, on ainoo jolla on oikeus huomauttaa muille. Ja heti kun se huomauttaa ilkeällä äänensävyllä, se ei enää oo niin puhtoinen ja se oikeus huomautella menee välittömästi. Koittakaa nyt sietää toisianne erilaisina, tai ihmiskunta tappaa itsensä sukupuuttoon.

Oon joskus miettiny, että demokratia on oikeesti aika huono hallintomuoto. Diktatuuri vois toimia, ihminen joka hallitsis koko maailmaa, olis huomattavasti parempi. Ainoa mutta on tietenkin se, että sen ihmisen pitäis osata kohdella kaikkia tasavertaisina ja hyvin. Poistaa kaikki hätä maailmasta ja saada rauha laskeutumaan. Sellasesta mä haaveilin pienempänä, nyt tiien että ihmiskuntaa ei voi pelastaa eikä ihmiskunta voi pelastaa. Mitään.

Ja tätä kaikkea me katsotaan sivusta sanomatta mitään. Minäkin tässä kirjoitan vitutusfoorumille olematta edes vittuuntunut, enkä sano sanaakaan ääneen. Yritän joka päivä toimia niin, että en uppoaisi pahansuopaan massaan, yritän katsoa silmiin ja hymyillä, mutta sanaakaan en tästä sano. Se tekee musta raukkamaisen ja pelkurin, ja jos mua joku vituttais, niin juurikin se että oon kykenemätön avaamaan suuni ja puuttumaan asioihin. Oon vaan kohteliaita, kauniita sanoja, kädenojennuksia ja varovaisia hymyjä, mutta todellista ääntä ei kuulu.

Ja nyt mua melkein vituttaa se että tää teksti on esseen mittainen mutta meillä ei koskaan oo ollu näin puhuttelevaa esseeaihetta eikä tästä oo mitään hyötyä ja tästä seuraa ainoastaan muutamia miinuksia ja ehkä pari trollikommenttia. Ei sillä että enää koskaan avaisin tätä ja kattoisin miten tätä on luettu. Kunhan vain pistin ajatukset sanoiksi koska niin mä toimin. En puhu, vaan kirjoitan.
Hyvää illanjatkoa :)