14170 - 14.1.2018 (arvosana: 16)

En edes tunnista (enää?), milloin ihmissuhde on hyväksikäyttöä ja milloin ei. Eihän mitään ihmissuhdetta ole hyvä ylläpitää, jos siitä ei "hyödy" edes sen verran, että viihtyy toisen kanssa. Mutta missä tulee se raja, että se hyväksikäyttö on vääränlaista hyötymistä?

En usko että kukaan halua muuten vain olla seurassani. Näen tiettyjä ihmisiä yleensä vain silloin, kun heillä ei ole rahaa. Luulin että yhdellä ihmisellä on aina jatkuva rahapula, mutta omian sanojensa mukaan ei olekaan - eli hän ei vain ole yhteydessä niin paljon silloin kun hänellä on rahaa. Kerran hän jopa myönsi, että hän tuhlasi rahaa viikolla, kun tiesi minun tulevan viikonloppuna käymään. Soitti viikolla ja kysyi tulenko viikonloppuna. Eli jos en olisi tullut käymään, niin hän olisi säästänyt rahojaan viikonlopulle. Ajatteli siis, että lainaan hänelle rahaa, tehdään yhdessä ruokaa (jonka minä maksan, jos hän valmistaa) tms. Eli ei niin, että antaisin hänelle mitään ilmaiseksi hyömättä siitä itse. Mutta silti tuntuu hyväksikäytetyltä. Hän ei kuitenkaan sellaista ikinä myöntäisi eikä muutenkaan koskaan ole samaa mieltä kanssani, jos hän mielestäni tekee jotain väärin, vaan vika on aina jotenkin minussa. Että jos valitan asiasta, niin olen hankala. Epäilen itseäni ja hahmotuskykyänikin. Olenko ihan vainoharhainen ja kohta jossain psykoosissa, kun vain kuvittelen asioita, vai mitä oikein tapahtuu?