/ 8000 merkkiä käytetty
14477 - 5.5.2020 (arvosana: 7)

Vituttaa niin paljon että tekisi vaa mieli huutaa ja rikkoa paikkoja! Ensinnäkin se ettei mihinkään pääse ja kaikki on niin saatanan vaikeaa. Toiseksi se etten pääse kouluun koska paska lukio päättänyt että ei enää tulla kouluun ja pää räjähtää kotona olosta. Perhekin vituttaa niin paljon että tekisi vaan mieli lähteä vittuun eikä ikinä tulla takaisin. Kolmanneksi vituttaa se että olen köyhä ja olisi niin paljon asioita, jouta ostaa kesäksi. Kaikista eniten vituttaa se etten ole päässyt ryyppäämään moneen kuukauteen ja kun vihdoin kohta pääsisin minulla ei ole rahaa edes viina pulloon!! En kestä enää enempää paskaa ja koulutehtäviäkin on niin paljon että hukun niihin ja puolet jää tekemättä. Ainii täytän parin viikon päästä 18 ja tästä piti tulla elämäni paras vuosi mutta nyt kaikki on pilalla joidenkin saatanan kiinalaisten takia. Ikinä en ole ollut näin pohjalla elämässä eikä minulla ole ketään jota kiinnostaisi kuunnella ongelmiani joten parempi avautua internettiin kuin oikeille ihmisille ettei enää enempää paskaa sada niskaan!
P.S vituttaa myös niin saatanasti se ettei ole varaa spotify premiumiin ja aina kun tulee mainoksia tekisi vain mieli heittää koko luuri seinään! Ainiin mutta en voi koska koska millä vitulla ostaisin uuden. Vitulla varmaan jos ei muita mahdollisuuksia ole...
- Anonyymi

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi


merkkiä jäljellä.

Nimimerkki


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?




1 avautuminen odottaa tarkastusta.
Aiheet (3)
ajoneuvot (162)
armeija (45)
elukat (114)
harrastukset (12)
ihmiset (3127)
juomat (27)
kaverit (515)
luonto (49)
musiikki (164)
muut (4028)
naapurit (40)
opiskelu (710)
parisuhde (704)
pelit (194)
perhe (228)
politiikka (22)
raha (39)
ruoka (89)
sukulaiset (83)
terveydenhuolto (15)
terveys (366)
tietotekniikka (242)
tv (137)
työ (300)
ulkonäkö (148)
urheilu (61)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (160)
yhteiskunta (253)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa