/ 8000 merkkiä käytetty
14662 - 21.3.2021 (arvosana: 6)

Lidlin kassajonossa edessäni oli nuori nainen, joka piteli muutamaa ostostaan sylissään nojaillessaan hihnan päässä olevaan tasoon, jolle ostoskorit nostetaan. Hihnaa oli tyhjänä yli metri, mutta nainen ei saanut siltikään laitettua ostoksiaan hihnalle. Naisella oli yllään jonkinlaisen hoivapalveluyrityksen takki.

Pyysin naista laittamaan ostoksensa hihnalle, jotta pääsin laittamaan sille omat ostokseni.
Nainen kääntyi puolittain ympäri ja tuijotti minua hämmästyneen näköisenä ostokset yhä sylissään.
Toistin pyyntöni, tällä kertaa jo hieman kärsimättömästi, ja nainen laittoi ostoksensa epävarmasti hihnalle, mutta ei siirtynyt eteenpäin, vaan jäi yhä tielleni. Pyysin sitten jo melkoisen kärsimättömästi naista siirtymään eteenpäin. Hän siirtyi muutaman kymmenen sentin matkan välillä mulkoillen minua.

Samalla hetkellä kassalla ostoksiaan maksamassa olleen asiakkaan jokin tuote aiheutti jonkinlaisen sekaannuksen, jonka seurauksena nainen sitten poimi ostoksensa hihnalta takaisin syliinsä ja olisi ilmeisesti palannut takaisin hihnan päähän ellen olisi ollut hänen takanaan. Sanoin naiselle, "mitä vittua sinä pelleilet. Laita nyt ne ostoksesi takaisin siihen hihnalle tai mene toiseen kassajonoon leikkimään.

Nainen alkoi kimittää, "älä huuda minulle" pidellen ostoksiaan yhä sylissään ja selittää, miksi hän ei voi laittaa ostoksiaan vielä hihnalle. Selityksissä ei ollut kuitenkaan mitään järkeä.
Tässä vaiheessa kysyin naiselta, onko tämä koskaan aikaisemmin käynyt kaupassa. Nainen vastasi käyneensä. "Ei se kyllä siltä näytä", tokaisin naiselle takaisin kiukkuani pidätellen. "Oletko sinä itse käynyt aikaisemmin kaupassa?", tämä järjen jättiläinen kysyi minulta. Tässä vaiheessa teki mieli jo antaa naiselle bitch slap.

Onneksi kassalla ollut sekaannuus selvisi ja hihna lähti liikkeelle, jolloin nainen viimein rohkeni laittaa ostoksensa tyhjälle hihnalle. Nainen kääntyi katsomaan minua ja alkoi taas uhriutua ja selittää, että hän ei ole tässä tehnyt mitään väärää ja olen töykeä ihminen ja käyttäytynyt häntä kohtaan törkeästi. Menin aivan naisen viereen ja sanoin hänelle hiljaa, että "nyt kuule on parempi, että et sano minulle enää yhtään mitään, vaan maksat nuo ostoksesi ja lähdet menemään täältä." "Uhkailetsä mua?", nainen kimitti kovalla äänellä, että sen kuulivat varmasti kaikki lähellä olevat ihmiset.

Samalla naisen ostokset oli saatu lyötyä kassaan, joten hän täytyi mennä maksamaan ne. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos tilanne olisi pitkittynyt. Todennäköisesti jotain sellaista, että olisin joutunut sitä jälkeenpäin katumaan.
- murrh

Kommentit

Oikeastinythei kirjoitti...
Ei ollut järjenjättiläinen tuo nainen, mutta eipä sun käyttäytyminen parhaasta päästä ollut. Jospa se nainen oli tosi väsynyt?
kukkuu kirjoitti...
Näin koronaaikaan pitää pitää turvavälejä, että ei mitään sympatiaa heru aggreapinalle!
jooh kirjoitti...
No jep, tuliko sulle mieleenkään, että tämä nainen mahdollisesti vain piti turvaväliä edellä olevaan eikä siksi mennyt niskaan hönkimään? Itse taisit hönkäillä ihan huolella naisen suuntaan...

Kommentoi


merkkiä jäljellä.

Nimimerkki


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Aiheet (3)
ajoneuvot (166)
armeija (45)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3154)
juomat (27)
kaverit (517)
luonto (49)
musiikki (164)
muut (4077)
naapurit (44)
opiskelu (726)
parisuhde (708)
pelit (197)
perhe (230)
politiikka (23)
raha (39)
ruoka (90)
sukulaiset (83)
terveydenhuolto (16)
terveys (367)
tietotekniikka (248)
tv (137)
työ (309)
ulkonäkö (148)
urheilu (61)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (160)
yhteiskunta (263)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa