/ 8000 merkkiä käytetty
4492 - 26.9.2010 (arvosana: -27)

En pidä kavereistani. Se tuottaa omalaisia ongelmia arjessakin kun en voi sietää suurinta osaa kavereistani. Hyviä ystäviä mulla on muutamia, mutta hekin kaukana ja ahdistaa ikävä heitä kohtaan ja ilman heitä joudun kuuntelemaan kavereitteni paska puheita, joissa ei ole mitään järkeä ja niin pinnallisia. Ois ihana joskus purkaa vitutusta vittuilemalla heidän KANSSAAN, mutta ei voi, kun vituttaa vittuilen sitten HEILLE, eikä sekään auta asiaa. He ovat niin lapsellisiakin kaiken lisäksi. Lohduttaudun vain ajatuksella, että näen "toista puoliskaani" pian. Sitä ennen kärsittävä huonoa huumoria ja kuivia juttuja.

Sitten vituttaa tieto siitä, että joka ikinen tuntuu kyttäävän kenen kanssa oon, tai pikemminkin kenen kanssa en oo, kun elelen sinkkuna. Vituttaa tämäkin, mutta minkä sille mahtaa kun en kiinnosta niitä jotka mua kiinnostaa ja samalla säännöksi olen laittanut, etten ala kavereitteni miespuolisten kavereiden kanssa millekään, koska aina joku kaveri naispuolinen on mustis vaikka ei pitäisi olla yms. yms. Ja kuitenkin tässä ollaan jo aikuisia niin olisi ihan oikeesti mukava jo olla aikuisten ympäröimänä eikä näiden omanikäisten, mutta henkisesti kakaroiden kanssa.

Kaiken lisäksi olen outo ja kaksimielinen, mikä tietenkään ei olisi sopivaa näille kakaroille, jotka nauravat tekonaurua ja pitävät mykkäkouluja ja aivan valittavat. Vittu, niin kuin pitäisi johonkin muottiin itsensä laittaa! Mä haluan sivistyneeseen yhteiskuntaan! Puhumaan seksuaalisista ja historiallisista ja tyylikkäistä asioista! Missä olisi henkinen K18 kyltti...
- sano-ei-mykkäkoululle!

Kommentit

wololoman kirjoitti...
outo ja kaksimielinen! sama ^^ ja joka puolelta niitä lapsellisia henkilöitä löytyy :P

Kommentoi


merkkiä jäljellä.

Nimimerkki


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Aiheet ajoneuvot (168)
armeija (47)
elukat (115)
harrastukset (12)
ihmiset (3213)
juomat (28)
kaverit (520)
luonto (51)
musiikki (166)
muut (4136)
naapurit (48)
opiskelu (748)
parisuhde (715)
pelit (202)
perhe (234)
politiikka (25)
raha (39)
ruoka (92)
sukulaiset (83)
terveydenhuolto (16)
terveys (378)
tietotekniikka (252)
tv (138)
työ (319)
ulkonäkö (148)
urheilu (61)
uskonto (30)
vaatteet (32)
varallisuus (161)
yhteiskunta (273)
yritysmaailma (14)







Ketuttaa Facebookissa