11927 - 27.8.2013 (arvosana: -42)

Oon tykänny koko lukion ajan yhestä tyypistä ja oon nyt kolmosella. Syitä siihen miks en oo yrittäny mitään on ihan vitusti, alkaen siitä että se tyyppi on samaa sukupuolta ku minä. Mulla on niin heteron maine ku olla ja voi ja mulla on ollut paljon säätöjä ja kaks vakavampaakin tyttöystävää lukion aikana, mutta oon kuitenkin kokoajan tykänny myös siitä pojasta.

Yks toinen syy miks en oo yrittänyt mitään on se että kiusasin sitä ala asteella ihan hirveesti siks että se harrasti jotain voimistelua mikä oli tietenkin mun mielestä tyttömäistä. Yllytin siihen hommaan mukaan kaikki muutkin meijän sillosen luokan pojat, eikä sillä ihanalla ollu ketään kavereita. Me lähinnä vaan haukuttiin sitä homoks ja tytöks ja joskus talvisin seurattiin sitä kotiin ja heitettiin lumipalloilla ja muuta vastaavaa idioottimaisuutta. Joskus vitosella mä ja muutama mun kaveri jouduttiin koulussa kunnon kriisipalaveriin kun se oli vihdoin kertonut vanhemmilleen että sitä kiusataan ja ne oli ottanut kouluun yhteyttä. Jätettiin se sitten suurimmaks osaks rauhaan, mutta ei myöskään otettu porukkaan tai mitään.

Se meni eri ylä asteelle ja ajattelin, etten enää ikinä nää sitä. Siinä vaiheessa ei vielä oikeestaan kaduttanut se että kiusasin sitä, mutta joskus kasiluokalla ihastuin mun joukkuekaveriin ja mulle tuli hirvee identiteettikriisi ja aloin ajattelemaan asioita. Siinä pohtiessani omaa seksuaalisuuttani tajusin miten vaikeaa sillä pojalla varmaan oli jos se oikeesti olikin homo ja sai kuulla haukkumista ja vastaavaa kaiket päivät niin monta vuotta. Meinasin sillon jo mennä pyytämään siltä facebookissa anteeks, mutta jotenkin en saanut ikinä aikaseksi.

Ysin syksyllä menin kavereitteni kanssa kuokkimaan yhtiin bileisiin ja näin sen pojan siellä. Olin aikamoisessa kännissä ja alkoholin rohkasemana lähin puhumaan sille ja pyysin sitä tulemaan ulos juttelemaan. Pyysin siltä sitten anteeksi ja aloin itkemäänki. Se oli kai vähän vaikeena eikä tienny mitä olis pitänyt tehä tai sanoa, mutta loppujenlopuks me päädyttiin juttelemaan se koko yö syvällisiä ja se kerto olevansa homo ja että se satutti tosi paljon kun sai kuulla sitä lapsellista homottelua joka päivä kun sen oli muutenkin vaikea hyväksyä seksuaalisuuttaan. Meinasin itekkin kertoa mun poikaihastuksesta siihen joukkuekaveriini, mutta jotenkin se oli siinä vaiheessa vielä liian vaikeeta ja en sitten kertonut mitään vaan pyytelin vaan kokoajan anteeks sitä kiusaamista.

En nähny sitä enää uudestaan ysin aikana, ja taas luulin, etten nää sitä enää ikinä. Jotenkin se ilta oli mulle tosi tärkee ja ajattelin sitä tosi pitkään, koska tunsin jotain outoo hengenheimolaisuutta siihen ihanaan ja tuntu että se oli ainoo hetki ikinä kun olin aidosti oma itteni. Oon nimittäin aina ollu vähän sellanen esittäjä... Tai en nyt tiiä esittäjäkään, mutta ainakaan en ikinä näytä kenellekään mun ns herkkää puolta tai puhu koskaan läheisten kavereittenkaan kanssa mistään tunteista tai muusta syvällisestä.

No, en ikinä harkinnutkaan mitään poikien iskemistä, vaikka olinkin pariin vähän ihastunut ja muutenkin kattelin sillä silmällä. Tykkään kuitenkin tytöistäkin ja oon aika suosittu niiden keskuudessa joten mulle tuli sellanen pleijerin maine kun säädin monien kanssa ja menetin siinä ysin aikana neitsyydenkin yhelle.

Sitten menin ysin jälkeen tohon lähilukioon, ja joku pari viikkoa lukion alun jälkeen sain tietää, että se poika on samassa koulussa. Ihastuin siihen melkein heti tosi kovasti ja sillä tiellä oon vieläkin. Ei olla mitään kavereita, vaikka oonkin sen kanssa ihan hyvissä väleissä. Tyyliin oon ollut sen kaa monilla samoilla kursseilla ja puhunu aika monta kertaa jostain koulujutuista käytävällä ja jossain naamakirjassa... Toisaalta musta kuitenkin tuntuu että se tyyliin vihaa mua edelleen siks että kiusasin sitä, vaikka ei se oo ikinä ollu mulle tyly tai mitään muutakaan.

Vituttaa ja kaduttaa niin vitusti, että nyt on jo vika vuosi lukiota enkä oo saanut tehtyä mitään vaikka toisaalta haluaisin vaan antaa maineen ja muun paskan olla kun oon ihan vitun ihastunu siihen ihanuuteen... Se on nii mukava ja hyvännäkönen ja tiiän että voisin olla sille maailman paras poikaystävä mutta vittu kun mua ahistaa kaikki mitä mun kaverit ja vanhemmat ajattelis ja tiiän että se on aika tyhmää mut en vaan voi itelleni mitään... Mitäköhän vittua sitä tekis :(

11924 - 26.8.2013 (arvosana: -28)

Miksi vitussa minun pitää hakea ja koittaa saavuttaa ihmisten hyväksyntää. Ja jos tuleeki haukkua jostain niin tekis mieli lopettaa kaikki ja vaipua itsesääiin (jota teenki). Vitun tyhmää mutten voi sille mitää.

11919 - 26.8.2013 (arvosana: -44)

Elämä on perseestä. Kaikki vituttaa . On tylsää.

11918 - 26.8.2013 (arvosana: -30)

Vituttaa olla ihastunut. Ja tietenkin kyseinen herra asuu 250km päässä. Ei siinä mitään, ollaan pari kertaa nähty ja viime kerralla kun hän lähti luotani, laittoi viestiä junasta \"Mitään en ole katunut yhtä paljon kuin sitä etten silloin yöllä suudellut sinua.\" Itsehän luulin ennen tuota viestiä ettei hän ollut minuun ihastunut, joten en itse uskaltanut pussata. Sitä paitsi luulin hänen edelleen seurustelevan. Tämä tunne tuhoaa sisukseni, ihastuminen on kamalaa.

11915 - 25.8.2013 (arvosana: -63)

Rumuus, panetus ja neitsyys.

Ja sitten jos joku oikeasti tulee ehdottelemaan, niin menen ihan lukkoon ja lyö päälle sellanen "ei, hyi, älä koske, mee pois, hyi saatana, ihmiset on etovia"-vaihde.

Eksän mielestä olin liian masokistinen suhteen toimimiseen.

Kuolen neitsyenä saatana.

11913 - 25.8.2013 (arvosana: -42)

Vituttaa kun oon neitsyt ja sit vituttaa kun tajuan että vaikka olis nainen vuoden jokaiselle päivälle en silti olisi saavuttanut mitään merkittävää. Vain seksiä, eikä sillä tee mitään. Miksi siis vituttaa että olen neitsyt? Koska olen ihminen jolla on vastoimaiset tarpeet enkä voi niille mitään.

Vituttaa siis että vituttaa että olen neitsyt. Eli siis:
neitsyys = vitutus² (ei matemaattisesti korrekti kaava)

11912 - 25.8.2013 (arvosana: -20)

lyhyesti ja ytimekkäästi, kyrsii kun syksy tulee ja pimenee . heti mielikin laskee, ja on aina "masentuntu".

11907 - 22.8.2013 (arvosana: 5)

Vituttaa ku onnistuin pudottaa kymmenen kiloo painoo ja nyt pitäis sitte olla varmaa tyytyväinen omaa vartaloon mut enpähän silti ole.
Nyt sitte tässä ollaan tavotepainossa eikä tunnu yhtään paremmalta.

Ja nyt yks jätkä johon oon ollu ihastunu iät ajat yhtäkkiä tuntuukin olevan kiinnostunu musta. Ei se sillon ollu ku olin isompi. Mitä tostakin pitäs aatella. Olin aluks ihan täpinöissä, mut nyt oon ruvennu miettii että se on varmaan kiinnostunu musta vaan ulkonäön takia. Vituttaa kun ei voi vaan nyt olla onnellinen ja nauttii tästä saavutuksesta saatana.

11903 - 21.8.2013 (arvosana: -31)

Vituttaa niin pahasti kun ei saa vittu millään nukuttua ja koko viikko menny iha päin persettä.
Joka päivä alkanut taas masentaa ja ihan kohta vittu pää räjähtää kun en saa hetkeäkään rauhaa tai mahdollisuutta olla yksin, vois joku ees vittu täällä tajuta että mä haluan olla yksin, edes vittu pari minuuttia, mutta ei. Ahdistaa vaan saatana päivästä toiseen, just kun luulin että mä alkaisin olla paranemaan päin niin vittu ei kun kaikki iskee tuplana takasin.
Vois edes jotku lakata tuijottamasta kun mä tunnen itteni jo valmiiks vittu iha muukalaiseks käytävillä. Haluisin vaan nukkua, haluisin edes yhden yön että mä tuntisin itteni levänneeks.
Haluun vittu nukkua, haluun vittu pois stressistä, haluun olla edes yhden päivän ilman paniikkikohtausta tai ahdistusta, haluun vittu olla terve ja huoleton. :))

11901 - 20.8.2013 (arvosana: -5)

Vituttaa, että mun täydellistäkin täydellisempi serkku on aina saanut kaiken mitä se haluaa ja sen elämä on niin perkeleen täydellistä. Itse ei tunnu saavan työpaikkaa, kunnollista asuntoa, parisuhdetta tai sitten senttejä pienempää vyötäröä. Kaik menee kerralla perseelleen.